tiistai 3. huhtikuuta 2012

Varustepostaus

Heipsan taas!

Ajattelin nyt esitellä Judin varusteita. Totesin kyllä itsekseni, etten jaksa kaikkia kuvata ja esitellä - esimerkiksi loimet saavat tästä postauksesta jäädä. Judilla on varusteita aivan liikaa, enkä jaksa kaikkia kuvata tai muuta. Ne on osa ihan likaisiakin vielä, vaikka lupasin pestä niitä :--D Laiskuus iski..

Mutta tässä postauksessa nyt on kuitenkin sekalaisesti kerrottu kuvien kera Judin varusteista, ei siis todellakaan kaikista, mutta osasta ja aika summan mutikassa. Kuvailin kotona olevat puhtaat varusteet äsken ja laitan nyt ne tähän alkuun. Sitten löytyi koneelta vanhoja kuvia varusteista mitä on tullut osteltua. Tässä postauksessa en viitsi uudelleen esitellä tuota juuri ostamaani turkoosia riimua, sen jokainen varmasti osaa itse hieman alempaa kurkata :---)

Satulahuovat:

Aloitetaan satulahuovista, joita Judilla on näiden kuvaamieni lisäksi vielä valkoinen koulukisahuopa (Horze), vaaleanpunainen normaali satulahuopa Börjesistä sekä Showmasterin maastonvihreä (alta sininen) koulusatulahuopa. Nuo kolme huopaa sopivat Judin nykyiseen Pinto-nahkasatulaan(tai mikälie keinonahka) sekä kaikki kuvissa olevat. Näiden lisäksi Judilla on 2 pientä huopaa 12'' shettissatulaan, jotka ovat väriltään musta ja vaaleanpunainen. Niistäkään en jaksa kaivella kuvia..


Ylhäällä on siis kaksi kertaa sama satulahuopa, uudempana tuossa vasemman puoleisessa kuvassa ja käytettynä ja kuluneena tuossa oikean puoleisessa kuvassa. Vasemmalla on myös Judin Pinto-satula, joka on ostettu alun perin Börjesiltä, mutta Judille ostin sen käytettynä. Sydänkoristeinen pinkki huopa taitaa olla Eurohunter -merkkinen. Keskimmäinen vaaleanpunainen huopa on Happy Go Lucky -huopa ja vaaleanbeigemikälie huopa on Horzelta myös. Vissiin Horze Chooze. Kaikki ovat pony-kokoa.


Vihreäsävyisissä huovissa on Judin uusin huopa eli Horzen Royal Equus -satulahuopa, ihan yleismalli. Istuu tosi kivasti ponille ja on vielä hyvin muodossaan. Keskellä vihreä tosi kulahtanut huopa, ostettu ainakaan Agrimarketista alennusmyynnistä. Horzen taitaa olla sekin... Alimmaisena vihreissä huovissa on käytettynä ostettu aika isohko ja ohut kesäkäyttöön sopiva yleishuopa. Kaikki kokoa pony.

Ruskeasävyisisten huopien alin on taas jälleen kerran Horzen Chooze -merkkinen yleishuopa, ihan koko ruskea ilman mitään kantteja. Hyvä perushuopa ja kiva käytössä! Ei ole herkkä likastumiselle värinsä ansiosta. Keskellä on Equipage-merkkinen ruskea hieman estemallinen huopa, jossa on kantit reunoissa. Päällimmäisenä on Horze-merkkinen (ylläriylläri) kiva käyttöhuopa myös, jossa on siniset kantit ja heppa laukkaa alareunassa toisella puolella huopaa. Kyseinen huopa on saatu talutusratsastuksen pidosta Agrimarketista, kuten myös vähän muutakin tavaraa. Kaikki nämä ponikokoisia.



Tässä kuvassa on upouutena kaikki mitä Agrimarketista silloin pari vuotta sitten saatiin mukaamme, kun Judi selvisi hienosti talutusratsastusurakastaan. Kuvassa on siis ruskeat fleecepintelit sinisellä heppakuvalla koristettuna, kaksi kypäräheijastinta, siniruskea riimu heppakuvilla (ajattelin kyllä myydä tämän, kun on hieman iso Judille vaikka onkin ponikokoinen) sekä meidän jokaisella trailerimatkalla käytetyt kuljetussuojat.

Pintelit ja suojat:


Vasemmalla on Judin eniten käytössä olleet pintelit. Ne on ostettu vuonna 2008 Judin tullessa. Pintelit on jousto-fleecepintelit, väriltään tuollaiset limenvihreät, joskin vähän haalistuneet vuosien saatossa. Pintelit ovat merkkiä Horze, tarkalleen ne taisivat olla Happy Go Lucky -tuotesarjaa. Ne on ostettu Laitilan Agrimarketista. Oikeassa kuvassa on Judin ensimmäiset hivutussuojat, jotka Judi voitti vuonna 2009 Match Show'sta Laitilasta May Cheri Merin tallilta. Ne ovat nyt jo selkeästi kuluneet, mutta ajavat vielä asiansa. Merkiltään hivarit ovat Horse Guard, vaikka eipä sitäkään tuossa lapussa  enää lue. Samanlaisia myydään Börjesillä. Young Stars -merkkiset oranssipunaiset jännesuojat olen ostanut Judille Huuto.netistä. Samaan settiin tuli myös hivutussuojat, mutta ne eivät olleet kotona kuvaushetkellä, vaan tallilla. Hivutussuojat ovat setissä hieman pienet, mutta jännesuojat ovat hyvät.


Mustat karvaputsit on ostettu ihan vitsillä Judille. Löysin ne kerran Tarjoustalosta säälittävään pilkkahintaan, joten pitihän ne ostaa. On putseista kyllä ollut hyötyäkin, kun Judi viime syksynä teloi koko ajan ruununrajaansa lenkeillä, etenkin sänkkärillä, joten käytimme putseja estämään haavat. Hyvät putsit, joskin selkeästi halpaa materiaalia.. Oikean puoleisessa kuvassa on ihanat pinkihköt punaiset jännesuojat, jotka ovat todella hyvät ponin jalassa. Ostettu Börjesiltä vuonna 2010 muistaakseni. Joustot ovat vähän kärsineet nykypäivään, mutta muuten hyvät ja käyttökelpoiset vielä. Tykkään :--)

Näiden kaikkien lisäksi Judilla on myös mustat hivutussuojat takajalkoihin sekä harmaat Horzen jännesuojat sekä hivutussuojat. Poni omistaa myös vaaleanpunaiset pintelit (4 kappaleen setti, fleeceä) sekä vaaleansiniset itsetehdyt fleecepintelit (2 kappaletta). Judilla on myös normaaleita mustia sekä valkoisia pinteleitä ja 4 itsetehtyä huopapatjaa (2 mustaa ja 2 oranssia). Hmmh, puuttukoihan jotain? ;--D

Sekalaisia tavaroita:


Judilla on satulavöitä muutamiakin erilaisia. Löytyy Wintecin shettissatulaan 55cm sekä 60cm(alempana) vyöt sekä Pinto-satulaan 80cm (ei mene kiinni, käyttämätön ja myydään pian) vyö, 90cm vyö joustoilla (käytössä nyt, ei kuvaa) sekä tuo kuvassa ylempänä oleva Horzen anatomisesti muotoiltu 100cm vyö, joka on nyt hieman liian pitkä, mutta en viitsi myydäkään, jos poni päättää lihota urakalla :--P Vöitä siis riittää ihan tarpeeksi. Vasemmalla kuvassa on Judin meksikolaiset suitset. Merkiltään Kingston, ostettu Börjesiltä vuonna 2009. Judilla on myös kahdet perusmustat achenturparemmillä varustetut perussuitset sekä ajoon tarkoitetut ajosuitset. Kuolaimina Judilla on nyt ratsastuksessa kolmipalat sekä ajossa paksut nivelkuolaimet. Lisäksi meiltä löytyy ohuemmat nivelet ja hieman liian lyhyet nivelet. Judi käyttää 11,5cm kuolaimia.


Eli ylhäällä vasemmalla on Judin neopreeninen koulusatulavyö, joka sopii Wintecin shettissatulaan. Vyö on pituudeltaan 60cm. Takana kuvassa näkyy myös hieman Judin violettia juoksutusliinaa, joka on ihanan pirteän värinen! Oikean puoleisessa kuvassa on Pinto-satulassa käytössä olevat turvajalustimet, jotka on ostettu Petsiestä Jenniltä, joka omisti silloin vielä Dante-ponin. Jalustimet ovat olleet todella hyvät ja tarpeelliset. Wintecissä meillä on käytössä vanhat ja kulahtaneet normaalit jalustimet. Pintossa oleviin turvajalustimiin on valkoisia ja mustia kumilenkkejä, jotta voi vaihtaa jos mieli tekee.

Judin kaikki loimet ja osa muistakin tavaroista jäi nyt vielä esittelemättä, mutta alkaa pian sormet kramppaamaan :---P Esittelen niitä joskus toiste, mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kommentteja näistä nykyisistäkin postauksista! Muistakaa, että vanhoihinkin postauksiin SAA ja PITÄÄ kommentoida :---)

1 kommentti :

  1. Moi!

    Voisitko myyä noi happy go lyckyr?Siis tavarat?:)

    Ota yht:

    Ronja.makitalo1@gmail.com

    VastaaPoista