keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Poni uimassa!


Uinti on kesän lempparijuttu tietenkin - etenkin näillä hellelukemilla. Ennen kuitenkin siitä sen enempää kertomista, kerron lyhyesti Judin kesän tärkeimmistä hetkistä, joita ollaan tässä kesän mittaan koettu. Blogin päivitys kun on jäänyt nyt ihan taka-alalle kiireiden vuoksi. En kuitenkaan muistojen takia blogia tule poistamaan, vaan se säilyy täällä vaikka välillä hiljaiselolla olisikin. Blogia ei silti ole unohdettu!





Judin kesän pääkohdat (tapahtumarikas kesä...):


  • Judi oli 14.-15.6.2014 Munamarkkinoilla talutusajossa ja tienasi 151 euroa tallivuokraansa varten.
  • Poni kengitettiin 29.6.2014 ja myös raspattiin tällöin. Kengittäjä laittoi oikean takakavion kengän vähän huonosti, josta johtui että naula oli liian syvällä kavion keskellä.
  • Tämä huomattiin 30.6.2014, kun kärrylenkillä ravia otettaessa poni alkoi ontumaan - mutta ei onneksi vielä pahasti. Kenkä irroitettiin samantien ja ponilla oli muistini mukaan 9 päivää tuppo jalassa, joka vaihdettiin toki päivittäin.
  • Tiistaina 8.7.2014 Judi sai uuden kengän kavioonsa, joka oli nyt täysin terve ja hyvä.
  • Liikutus aloitettiin 9.7.2014 ja ponilla ehdittiin peräti nelisen päivää käydä ratsastamassa ja ajamassa (sekä myös yhdet estekisat 12.7.2014), kun 13.7.2014 ajolenkin jälkeen Aleksi-poni potkaisi Judia jalkaan ja poni sai ison haavan vasempaan takajalkaan kintereen alapuolelle sisäsyrjään.
  • Siitä alkoi ponin ahkera kävelytys ja jalan kylmäys, jota tehtiin sunnuntaista 13.7.2014 alkaen perjantaihin 18.7.2014 asti. Silloin haava oli jo hyvä, ja siihen laitettiin vaan ötököiden varalta tervalaastaria.
  • Perjantaina 18.7.2014 Judi oli Lehtoniemessä lasten kesäleirillä mukana Olgan kanssa. Miisakin tuli paikalle hieman myöhemmin. Judi toimi talutusratsuna, mutta pääsi myös uimaan! Siitä tämän postauksen kuvat.
  • Maanantaina 21.7.2014 Judilla ravattiin ensimmäisen kerran ratsastuksessa haavan jälkeen. Haava on jo tosi hyvä eikä haittaa liikutusta. Tällöin Miisa ratsasti Judin ja tytöt pesivät myös ponin kokonaan. Kyllä muuten tuli valkoiseksi nuo valkoiset kohdat! :-)
  • Tiistaina 22.7.2014 Ada ratsasti Judilla ja otettiin myös vähän laukkaa sekä n. 30cm pientä ristikkoa muutamia hyppyjä. Poni oli reipas ja hyvä. Kuuman ilman takia ei menty kovin kauaa ja poni sai huuhtelun sen jälkeen.




Mutta tosiaan, Lehtoniemessä Judi pääsi vähän uimaankin. Poni rakastaa uimista ja viileää vettä. Vaikka näillä helteillä ei vesikään niin mielettömän viileää ole :-P Mutta parempi sekin kuin ei mitään. Meillä oli lupa viedä poni uimaan tälle rannalle, sillä vesi vaihtui siitä nopeasti uinnin jälkeen ja rantahiekka tasoittui. Kuvat on ottanut Olga ja kuvissa saatan vilahtaa minä eli Karoliina. Kiitos Olgalle kuvista :-)



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Estehyppytreenailuja

Pahoitteluni piiiiiiitkästä postaustauosta, mutta mulla ei vaan ole ollut aikaa (eikä kiinnostusta) postailuun. Poni voi kuitenkin aivan supermainiosti ja on terve - *koputtaa puuta* ! Ollaan ajettu ja ratsastettu ja viikonloppuna Judi oli Laitilan Munamarkkinoilla tienaamassa itselleen kuukauden tallivuokraa. Ja sieltä se tuli, euron verran tuli plussaakin. Tässä tämän päivän estekuvia, koska Miisa pakottamalla pakotti mut postauksen tekemään :-) (Klikkaa pystykuvat isommiksi!)


 





































torstai 8. toukokuuta 2014

Myydään syyrialaisen hamsterin poikasia!


  • s. 13.4.2014
  • luovutuksessa aikaisintaan 17.5., mieluiten 18.5. ->
  • Tampereella
  • i. Wonderland's Pan's Labyrinth
  • e. Maybell Muotimakeinen
  • 13 poikasta


Kaiken tarpeellisen muun infon löydät myynti-ilmoituksesta: http://hamsteriyhdistys.fi/foorumi/index.php?topic=12717.0

Tässä vielä kuvia poikasista (klikkaa suuremmaksi!):









perjantai 31. tammikuuta 2014

Rakennepäivitystä ja pääkuvia


Judi on omaan silmään tällä hetkellä huikean kivassa kunnossa. Masua ei ole liiaksi ja tammalle on saatu ylälinjaan massaa ja peppukaan ei ole kovin kulmikas! Jes. Ruokinta on siis tehonnut. Tällä hetkellähän Judi syö päivässä:
  • n. 7,5 dl (= 3/4 l) kauraa
  • reilu 2 dl Racing Proteinia
  • 1 dl pellettimuotoista biotiinia
  • 1 dl Mineral Plus -kivennäistä
  • joka maanantai 10ml Action Vimin viikkovitamiinia
  • .. ja loppumassa on vielä Racing Ferro -kivennäislisä, joka syötettiin kuurina
  • kuivattuja kasveja kesältä (mm. vadelma, siankärsämö..)



Valkosipulia olen suunnitellut hankkivani vielä jauheena lopputalveksi. Saa nähdä jos huomenna kävisi hakemassa. Tosin voi olla ettei Judi sitä nyt niinkään tarvitsisi :-) Pitää vielä miettiä sen tarpeellisuutta.

Tällä hetkellä poni saa ahkerasti 10 litran ämpärillisiä lähes kuumaa vettä (ei liian kuumaa, mutta hyvin lämmintä!), jonka se juokin mielellään kun on kovia pakkasia ja kylmä vesi ei niin maita. Vähän seassa on ollut kauraa makusina, niin menee paremmin alas. Tänään tosin ei ollut kuin vain muutama hassu kauranjyvä ja silti koko ämpäri tyhjeni nautinnollisin ilmein.


Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Muokkasin ne läppärillä ja jouduin tallentamaan huonommalla kuvalaadulla. Yritän laittaa parempia kuvia, kun pääsen muokkaamaan ne pöytäkoneellani Tampereella. Näitä kuvia katsoessa mieli pysyy hyvänä Tampereellakin (-: Ihana poni <3

Pps. Verratkaas huviksenne ponin yo. rakennekuvaa huhtikuussa 2013 otettuun rakennekuvaan:

torstai 30. tammikuuta 2014

Virkeä vinkuponi!


En olekaan pitkään aikaan (kuukauteen!) nähnyt Judia, jonka takia olinkin tänään niiiiin innoissani sen näkemisestä! Sen saattoi päätellä siitäkin, että en edes käväissyt Tampereelta tullessani kotona, vaan painelin suorinta tietä auton kanssa tallille. Judi oli IHANA! Se katseli jo heti, että kukas se sieltä tuleekaan. Ensin vähän kuvailin sitä tarhan ulkopuolelta, jonka jälkeen käväisin hakemassa alatallista riimun ja narun ja kävelin tarhan portille. Judi tuli jo kauhealla kiireellä mua vastaan! Awws. Siis miten voikaan olla niin söpö otus?! Korvat sillä oli kyllä aika tiukasti hetkittäin luimussa - kuten tavallista, mutta sillä ei ollut pienintäkään aikomusta kääntyä tai uhitella mitään.


Nappasin poniliinin riimuun ja laitoin narun kiinni. Jo heti tarhasta ulos päästyäni Judi yritti viedä mua ravilla alatallin eteen :-D Hetken siinä tehtiin maastakäsinharjoituksia, sillä se ei passaa että poni vie ja mä vikisen. Joten vähän pakkitreeniä - ja johan alkoi poni totella. Laitoin Judin kiinni alatallin seinässä olevaan koukkuun ja käväisin sisällä alatallissa hakemassa piikkisuan. Harjasin Judin läpikotaisin ja sen jälkeen kiinnitin huomiota valtaviin tilsoihin sen kavioissa.


No.. Etsin aikani sopivia työvälineitä, sillä harjapäisillä kaviokoukuilla ei vaan tee yhtään mitään. Nyt muistona tilsojen irrotuksesta minulla on sormissa haavoja, jotka tulivat, kun sohaisin käteni Judin hokkeihin. Onneksi kengittäjän pitäisi tulla tänä viikonloppuna toivon mukaan, niin saadaan ponille tilsakumit ja turvepaakutkaan eivät niin helposti jäätyisi ponin kavioihin. En vienyt tällä kertaa Judia alatalliin sisälle - vaikka mukavuudenhaluinen olenkin - sillä Olgan isän mukaan lämmenneet kaviot keräävät vielä pahemmat tilsat kuin kylmät.



Tunnin verran varmaan sain irrotella tilsoja. Judilla meni pari kertaa jo hermo jalan ylhäällä pitämiseen ja etenkin siihen, kun jouduin vasaralla hakkaamaan tilsoja pois Judin kavioista. Poni kuitenkin tsemppasi hienosti ja sain kaikki tilsat irtoamaan. Tämän jälkeen valjastin energisen pikkutamman, joka ei meinannut nahoissaan pysyä. Kärryjen laiton jälkeen kipusin kärryihin ja ei siinä tarvinnut mitään tehdä, niin Judi oli jo kääntynyt haluamaani suuntaan ja lähti kipikipi ravilla eteenpäin. Jouduin himmailemaan sitä aika paljon jo heti alkuun, että käveltäisiin jonkun sortin alkukäynnitkin.

Vähän matkaa käveltyämme otettiin ravia. Judi meni älyttömän reippaasti jo heti alkuun ja maiskutuksesta otti laukalle jne. Pujoteltiin vähän keskustassa ja käytiin moikkaamassa äitiäni 4H-toimistolla ja äiti tuli ovelle rapsuttamaan ponia. Toimistolta jatkettiin tätini luo, jossa Judi sai näkkileipää ja kyllä se vaan ponille maistui.


Takaisin päin kun lähdettiin, otin muutaman kuvan tätini rivitaloalueen pihalla. Judi ei olisi seissyt vapaana paikallaan kuin maksimissaan sekunnin tai kaksi. Hyvällä tuurilla sain siitä napattua muutaman kuvan puhelimella ja sen jälkeen kiipesin kärryille. Meinasin rauhassa laittaa siinä puhelimen taskuun ja lapaset käteen, mutta Judi päätti toisin. Tamma pukitti ison pukin, pinkaisi laukkaan ja minulle tuli kiire ottaa ohjat käsiini ja ohjata se edes oikealle reitille. Ja toki himmata sen menoa. Jatkoimme linja-autoaseman R-Kioskin luota takaisin tallille päin. Judi meni kuin pieni höyryjuna ravilla ja jouduin koko ajan himmailemaan sen menoa.



Paloaseman ohitettuamme Judi päätti että ravailu riitti ja silloin poni lähtikin ihan hulluun laukkaan. Minä aikuisena ihmisenä sain oikeasti tehdä töitä, ettei se ihan hulluksi ruvennut. Sain pidättää ihan tosissani. Kerran testasin, että jos vähän päästän löysempää ohjaa, mitä tapahtuu. No.. ponista melkein kuuli *vrummmm* äänen, kun se kaasutti lisää ja lisää. Sain ihan rehellisesti tehdä töitä, että sain Judin raville ja käyntiin ennen risteystä, jossa menikin muutamat autot meidän ohitse. Risteyksen jälkeen taas sopivan lumisella pyörätiellä Judi oli saada härslaagin, kun vauhti ei ollut niin kova mitä se olisi halunnut. Poni vinkaisi ihan kuuluvasti ja hyppäsi tasajalkaa ilmaan! :-D En voinut kyllä olla kovin vakavalla naamalla.. Ohjasin ponin kotia päin ja annoin sen laukata. Vähän ennen tallia käveltiin autotie ja minulla oli niin kova vilu, että kävelin ponin vieressä. Jos otin yhdenkin reippaamman askeleen, otti Judi jo raville.


Alatallin edessä riisuin ponin varusteista ja laitoin sille tallitoppiksen, vaikkei se ollutkaan hionnut. Halusin sen lämmenneiden lihasten saavan olla hetken lämpimässä. Jätin Judille tosiaan ajosuitset tässä vaiheessa ja laitoin riimun suitsien päälle. Odottelin Olgaa hetken alatallissa. Kun Olga tuli, juoksutettiin Judia vielä hetki irtona kentällä. Kentällä ponia ei niin paljon kiinnostanut juosta, mutta tuli sieltä hienoa laukkaa ja ihan pitkää ravia kuitenkin. Kauaa ei tarkennuttu olla, joten Judi sai vielä 10l ämpärillisen hyvin lämmintä kauravettä juotavaksi ja sen jälkeen pääsi takaisin tarhaan Aleksin luo.