sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Viisi kesäkuvaa -haaste

Saatiin jo ajat sitten eräs haaste, jonka päätin kyllä tehdä, mutta jonka tekemisessä ylläriylläri on kestänyt kauan.. Eheh. No, kuitenkin nyt aion tämän haasteen tehdä. Eli haasteen saimme Lansiär & Ein Caramell -blogista, kiitos! :-)

Haasteen ideana on kerätä viisi kesäkuvaa, kuvailla jokaista yhdellä sanalla, ja sen jälkeen jakaa haaste eteenpäin viidelle.

Haastan seuraavat blogit (sori, en jaksanut tarkistaa onko blogit jo saaneet haasteen aiemmin):
  1. Pienten ponien elämää 
  2. Ai.Ka. Edenella 
  3. Ponipotkua Lapista! 
  4. Tassujen tahdissa
  5. Olga & Aleksi
Ja sitten kesäkuvien pariin..
(Ja kuten haasteen antajammekin, laitan myös minä eri vuosien kesiltä kuvia, en vain tietystä vuodesta)

1. Ystävyys.

2. Muistot

3. Tauko

4. Vapaus

5. Hyppelöt

Friends will be friends!



Tärkeät on nää perhesuhteet,
Otan vastaan niiltä kehut jopa nuhteet
Tyytyväinen oon mä tähän luksukseen,
Miks hamuilis kuuta taivaalta ajan kulukseen
Luottaa ei voi joo moneenkaa lupaukseen

Tää on teille hyvät ystävät,
jotka tukein asiain pysyvät
Joiden kans me hengataa sisäl ja pihal,
ei oo pöydässämme tilaa vihalle
Tää on teille perheenjäsenet,
me tavataa vielä vaikka minne menet
Muistan ku me hengattii sisäl ja pihal,
Ei oo pöydässämme tilaa vihalle

Pitkästä aikaa parhaan ystäväni kanssa poneilemassa, oli kyllä niiin kivaa :-) Lauantaina käytiin siis illalla pienen pieni kärrylenkki, pelkkää käyntiä ja sellaista rentoa menoa. Ei ole oikein muuta sanottavaa, kuin että pitäkää kiinni tärkeimmistä ihmisistänne :3 Ystävät on tärkeitä, älkää irrottako niistä helpolla! Kuvasatoa tähän loppuun:

♥♥♥

Pääsiäisen taikaa.. Tonnehan voi melkein kuvitella noidan luutineen!




Paras ihmisystäväni ja paras poniystäväni, sekä upea iltarusko.. Love it!

Hyvää pääsiäistä ♥

Eli alkuun loistavaa pääsiäistä kaikille lukijoille !! :-) Judi lähettää suuret pääsiäisterkut jokaiselle alla olevan kuvan myötä :-)


Ja sitten asiaan, eli lauantain ponikerhoon!

Ponikerhossa oli kuusi kerholaista. Judin kanssa touhuiltiin tällä kertaa ensin harjailemalla poni. Sen jälkeen Judi sai odotella alatallin oven edessä, kun kävimme rakentamassa tehtäväratsastusradan kentälle. Judilla on kenkä pois, joten kovalla alustalla ei voi kuin kävellä ja vähän ravata. Pellolla asia sitten eri, mutta kenkääjän soitan heti kun loma loppuu - ei viitsi häiritä lomilla.

Tehtäväratsastusrata näytti tältä:


Eli tehtäväratsastusradalta lähdön jälkeen ensin oli puomin ylitys (1). Sen jälkeen matka jatkui kohti estettä, joka oli tehtävä nro 2. Kolmosessa (3) piti pysähtyä 5 sekunnin ajaksi. Tämän jälkeen sai jatkaa matkaa ja ottaa tuolilta (4) puupalikan ja ratsastaa sen jälkeen tuolille nro 5. Puupalikka laitettiin kyseiselle tuolille ja mukaan otettiin yksi keltainen kartio. Kartion kanssa jatkettiin pujotteluun (6) ja sen jälkeen käsissä oleva kartio piti laittaa 1 & 7 -kohdan estetolpan nokkaan, ylittää vielä puomi (7) ja vielä maaliviiva. Rata sujui hyvin kaikilta, tässä vielä tulokset:

(Koska kaikki ratsastivat radan Judilla, en merkkaa tuloksiin ponin nimeä)

Luokka 1 (talutettavat)
  1. Hilma M., 2:07.0
Luokka 2 (ei talutettavat)
  1. Olga E., 1:07.4
  2. Kristiina O., 2:04.2
  3. Anni S., 3:18.5
  4. Martta K., 3:18.9
  5. Noora P., 3:22.7
Palkinnoksi ensimmäiseksi sijoittuneelle oli suklaarusinakoppa, toiseksi sijoittuneelle keksisuklaapatukka ja kolmannelle toffeesuklaapatukka. Neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet saivat lohdutuspalkinnoksi kaksi Dumle-karkkia :-D Oli kyl hauskaa vähän "kisailla"! :-)

Kilpailijat.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hamsteripoikaset esittelyssä

Mun Turun kotiin syntyi 6.2.2013 hamsterinpoikasia, lajiltaan syyrialainen hamsteri.
Aattelin nyt blogissa esitellä poikaset, vaikka kaikki on kyllä jo saatu myytyä ja osa onkin jo muuttanut uuteen kotiinsa :-)

Poikueen isä on Kenneth Keksikeisari "Kentsu" (lyhytkarvainen hopeasoopeli valkonauhainen) ja emo Pikkumökin Elokuu "Kuura" (pitkäkarvainen mustasilmäinen valkoinen)

01. Penelope Peroksisomi
lk hopeasoopeli, naaras
Muutti Laitilaan.



02. Pauline Protolyysi
lk ps valkoinen, naaras 
Jäi kotiin.


03. Pablo Promoottori
lk hopeasoopeli, uros 
Muuttaa Nokialle.


04. Pancho Plasmidi
lk ms valkoinen, uros 
Muutti Raumalle.


05. Paolo Proteiini
pk luonnonvalkoinen vn, uros 
Muuttaa Tampereelle.


06. Patrick Partenogeneesi
lk ms valkoinen, uros 
Muuttaa Tampereelle.


07. Peter Permittiivisyys
lk ms valkoinen, uros 
Muutti Turkuun.


08. Pollock Polarisaattori
pk hopeasoopeli, uros
Muutti Asikkalaan.


Auringonpaistetta!

Ihanaa kevään odotusta kaikille! Nyt on ollut mahtavat ulkoiluilmat, kun aurinko on paistanut siniseltä taivaalta. Eilen oli lauantai ja ponikerhopäivä. Kerron kuitenkin ensin perjantaista, kun oltiin Olgan kanssa maastossa poneilla.


Olga ratsasti Aleksilla ja minä ajoin Judilla. Laitettiin ponit ensin kuntoon tallilla ja lähdettiin sen jälkeen. Kello taisi olla n. 18:45, kun lähdettiin. Takaisin tultiin n. 20:00, eli ihan sopivan mittainen lenkki sinänsä oli. Pakkanen tosin kiristyi koko ajan ja oltiin aivan jäässä kun tultiin takaisin. Takaisintulomatka tuntui kestävän ikuisuuden.. Judi oli alkumatkan reipas ja hyvä, mut takas päin se hyytyi. Eikä tosin ihmekkään, kun matka oli aika pitkä ja ponski oli hionnutkin. Tallille kun päästiin, hoidettiin ponit karsinoihin ja Judi sai fleeceloimen päälle. Annettiin iltaruoat ja -heinät ja sanottiin hyvät yöt hepoille. :-) Kuvia ei otettu, kun oli pimeääkin jo.


Judi ja äiti meidän pihalla. Kuvailin äitin puhelimella nää kuvat.

Seuraavana aamuna oli ponikerho. Judin kanssa touhuiltiin harjaamisen ja ratsastuksen merkeissä. Ponilla ratsastettiin aika tarkkaan tunti. Jokainen meni viitisen minuuttia ja vaihdot vielä siihen päälle. Judilla oli kiukkupäivä ja se jäkitti kentällä vähän väliä. Meni kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen aika kivasti ja kaikesta selvittiin ;-) Ponikerhossa oli yhdeksän kerholaista ja oli tositosi kiva kerhokerta, tykkäsin ainakin ite kovasti - toivottavasti kerholaiset tykkäs myös :-) Ensi kerhokertaa odotellessa..

Judilla oli tänään sekki, et sais vähän ryhtiä siihen menoon. :-)

Tänään menin ajamaan Judilla aivan yksin, oli niiiin kivaa puuhailla poniinin kanssa kahdestaan. Judin kanssa puuhailu kahdestaan on aina niin erilaista, kun Judi on ihan erilainen mun seurassa pelkästään. En tiedä miten se aina muuttuu ihme hirviöks, kun on muitakin :-D Se meinaa aina syödä kaikki, mut mulle se ei yritä uhitella. Tänään meil oli ponin kanssa äärimmäisen rento ja kiva yhdessäolopäivä :-) Aurinko paistoi, lämpötila oli nollassa ja me ponin kanssa mentiin rauhallinen kärryajelu, käytiin mun kotona kääntymässä äitiä moikkaamassa ja sen jälkeen kärryteltiin tallille. Judi ravasi ääniavuista tosi kivasti ja en siltä paljoa enempää pyytänytkään. Rauhallinen hölkkä riitti aivan mainiosti.

Rakkaus!

Ennen tallia ohitettiin myös pari taloa, joissa lapset leikki pihalla ja kuultiin kun sieltä huudeltiin hämmästyneinä "Kato *nimi*, tuolla on heppa!" & "Kattokaa, poni!!" :-D Heh. Judi oli tosi kiltisti koko lenkin ajan. Meillä kotona se seisoskeli vapaana pihalla oli kiltti kuin mikä, aivan ihana :-) Hieman ennen tallia hyppäsin pois kärryiltä ja kävelin ponin edellä viitisen metriä. Judi seurasi kuin hai laivaa, josta tulikin mieleeni kärryjen ja valjaiden pois oton jälkeen mennä vähän pellolle juoksentelemaan. Aurinko oli aivan ihana, lämmitti jopa! :-)

Facebook

Siellä pellolla me sitten juostiin :-D Minä edellä, Judi perässä. Poni tuli täyttä laukkaa mun perässä, mutta välillä oli pakko pysähtyä.. Oli sen verran rankkaa juosta hangessa, menkää vaikka kokeilemaan! Ei siellä kauheen kauaa pysty kerralla juoksemaan. Muutamat autot pysähty katsomaan, ja olisin kyl mäkin pysähtynyt, kun joku hullu (= minä :-D) juoksee täysillä pellolla ja poni kiitolaukalla perässä.. Hahah! :-) Mutta oli niin virkistävää ja kivaa. Sen jälkeen poni seurasi mua tarhan portille ja päästin ponin tarhaan. Sen jälkeen lähdin kohti kotia. :-)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Maastoilua viime sunnuntaina

Maastoon lähdössä.

Viime sunnuntaina oltiin maastossa kahden ponin ja kolmen ihmisen voimin. Olga ratsasti Aleksilla, Noora Judilla ja minä pyöräilin Olgan äidin polkupyörällä kameran kanssa mukana. Ensiksi käveltiin alkukäynnit, kun lähdettiin tallilta. Sen jälkeen ravailujen jälkeen laukattiin suht reipasta vauhtia Judi ja Noora kärjessä eräälle "laukkasuoralle", jonka ainakin Judi tietää laukkasuoraksi. Olga ja Aleksi piti perää. Kun saavuttiin tälle suoralle, niin laitoin polkupyörän syrjään ja tallustelin koskemattomaan hankeen - isolle pellolle. Sieltä sitten sihtailin kameran etsimestä, kun ponit laukkailivat ratsastajineen edes takaisin suoralla.

Alkutaipaleella.


Noora & Judi

Kuvista tuli omaan silmään tosi kivoja ja semmosia pirteitä! Tämä postaus menee nyt vähän enemmän kuvapostauksen puolelle kuin normaaliksi postaukseksi, mutta menköön. Kuvia on aika monta, mutten osannut niitä enempää rajata saati tehdä toista postausta "samoista" kuvista. Ensi postauksessa ajattelin esitellä tämän hetkiset hamsterinpoikaseni, joiden luovutus on 13.3.2013 eli ensi viikolla!

Oli muuten mahdottoman hieno talvinen ilma!

"Täältä me tullaaaan!"


Löytyi jopa RAVI :-)

Tosiaan laukkailujen jälkeen kapusin taas polkupyörän selkään ja matka jatkui Kotoharjun lenkki ympäri. Suurimmaksi osaksi matka taittui laukalla, minä täysillä polkien edellä (vaihteet oli mennyt jäähän, joten ykkösvaihteella sai polkea aika todenteolla!) ja ponit kilpaillen siitä kumpi on nopeampi :-D Oli aika hauska maastolenkki kyllä kaikin puolin. Kotiin johtavalle pyörätielle saavuttuamme sanoin että mennään vähän ravia ja sitten loppukäynnit, mutta eipäs voitukaan.


Reipas poni!

Kaverukset ♥

Vähän häikäisee :-)

Pyörätietä takaatamme tuli kovaa vauhtia auratraktori, joka ei varmasti olisi vuoksemme hiljentänyt. Niin lujalla vauhdilla se tuli. En ensin tajunnut koko juttua, mutta Olga huusi että se tulee päälle :-D Sitten vaan kiitolaukkavaihde silmään ja ponit lähti hulluun laukkaan kotia päin. Ehdittiin onneksi talliin vievään tienhaaraan ja tietäkin jonkin matkaa, kun traktori meni ohi tien päästä. Aleksilla ainakin takajalat meni semmosta kyytiä laukassa, Judia en nähnyt kun Judi meni ensimmäisenä.



Hurja lopetus maastolenkille ja loppukäynnit jäivät tallin pihalla hoidettaviksi. Tai Noora ratsasteli pihalla loppukäynnit, kun Olga meni Aleksilla kentällä. Sen jälkeen hoidettiin ponit tarhaan. Judi oli hionnut, joten sille laitettiin söpö vaaleanpunainen, tai oikeastaan pinkki, puuvillaloimi päälle.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Videot & kuvat

Kuva/videopostaus, sis. 6 kuvaa & 2 videoklippiä, kuvattu ponikerhossa 2.3.2013.

KUVAT:







VIDEOT:


Suosittelen katsomaan videot suurempina YouTuben kautta :-D

Ponikerhopostaus

HUOM: sisältää aika paljon kuvia!

Suloisempaakin suloisempi kerhoponi :-)

Jeah, eli tänään oli ponikerho. En oo jaksanut nyt postailla paljoa, mutta tänään on pakko koettaa olla edes tämän verran ahkera ja huomennakin olisi tarkoitus varmaan vähän kuvailla & kirjottaa jotain höpinää. Ponikerhossa oli tänään kuusi kerholaista & minääää. Oli ihan kiva kerhokerta! Keksin myös ensi kerraksi jotain vähän erilaista ohjelmaa, mutten paljasta sitä tähän. ;-)

Noora & Judi ravailee hienosti!

Takapääkin mukana menossa.

Vauhdin hurmaa laukassa.

MIKÄ ilme Judilla <3!

Noora P. & Judi

Judi oli todella todella reipas tänään! Aivan mahtavaa katsoa kun poni asteli tyytyväisenä reippain askelin eteenpäin ja piti laukankin kivasti yllä. Kuvia laitan tähän nyt aika monta, mutta niitä jää varmasti vielä tuleviinkin postauksiin laitettavaksi, mikäli on joskus niin että tekisi mieli kirjoittaa postaus ilman kuvia, niin saa edes jotain "uusia" kuvia laitettua koristeeksi.

Ihanin kultamuru <3

Yhteiskuva Martasta ja Judista :-)

Elviira & Judi ravailemassa.

Olga kiipesi Elviiran jälkeen Judin selkään eikä jaksanut vaihtaa jalustinten pituutta :--D

Tässä oikeaoppinen jalustimien mitta. Ota tästä mallia ja nouse ratsaille ;-)

Ratsastus sujui kerholaisilla hyvin. Siitä ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Jokainen ratsasti kentällä, koska siellä oli parhain pohja. Onneksi kerho on jo klo 11-13, sillä tämän jälkeen alkoi kauhea lumimyräkkä, joka jatkui iltaan asti. Lunta tuli aivan tolkuttoman paljon, huhhuh!

Nestori koutsaa hyvin :-D Kouluvalmentaja ;--)

Ravilla tyyliin koko rata leikkaa tms.. :-)

Brumm brumm-mm.

Pohkeenväistöä.

Pari videopätkää tulee myös ensi postaukseen & muutama videosta napattu kuva.
Sori kun en jaksanut kirjoittaa paljon mitään, mutta kysyä saa & antaa kuvien puhua puolestaan :-)

Loppuun vielä kerhoponi hoidettavana ratsastuksen jälkeen.