perjantai 23. elokuuta 2013

Ratsastustunnilla

Hihhei ja heipsuli vei!

Pitkästä aikaa bloggaamassa siis. Anteeksi etten ole kerinnyt postailla mitään. Ajattelin kuitenkin näin tauon jälkeen laittaa muuta juttua alkuun kuin Judista. Eli olin eilen ratsastustunnilla Laitilan Hevosharrastekeskuksessa. Mentiin sinne sellaisella kokoonpanolla kuin Olga, Noora, minä sekä Judi että Aleksi! Mentiin siis pakulla ja heppakopilla. Ajoin ekaa kertaa ikinä autoa niin että on traileri perässä. Hyvin sujui, joten nyt vaan lisää treeniä.. Ja pikku e:tä kehiin! :-D Laitontahan tuo oli, mutta pääasia ettei tullut poliiseja vastaan. Lyhyt matka ja pientä tietä, joten tuskin kellekään tästä koitui ongelmaa.


Ainut mikä vähän tökki, oli lähtö takaisin tallilta kotiin. Jouduin nimittäin jättämään pakettiauton trailereineen alamäkeen, jossa oli kallio alla ja päällä hiekkaa. Sen saattoi sitten arvata että se jäi sutimaan eikä meinannut lähteä. No otin vähän eteenpäin ja sivulle ja sen jälkeen rauhallisella kaasulla pakitin. Hyvin lähti sen jälkeen paku vetämään ja peruutuskin meni ihan OK! Eli piti kääntää traikku siinä peruuttaessa samalla, jotta päästiin pois. Loppumatka menikin sit ongelmitta ja tallin pihalla ku oli putsattu koppi ja viety varusteet pois varustetilasta, sain vielä ajaa trailerin paikalleen, harjoitella vähän peruutusta (ois voinu mennä paremmin mut harjoitus tekee mestarin!) ja sen jälkeen irrottaa kopin pakettiautosta Olgan isän opastamana. Sit ajoin vielä pakun paikoilleen. Hyvin sujui siis kokonaisuudessaan :-) Eikä edes jännittänyt enää silloin kun lähdin ajamaan. Aiemmin kyllä pelotti :-DD


Mutta joku mahtaa nyt miettiä, mitä ne Aleksi ja Judi siellä Kaivolassa tekivät. No, oltiin ensin maastossa niin, että minä ratsastin Lantulla ja tytöt poneilla. Käytiin pieni maastolenkki, jossa minä vain kävelin Lantulla ja Olga sekä Noora myös ravasivat ja laukkasivat. Judi ja Aleksi tykkäs selvästi! Lanttukin katseli kääpiöhevosia kummissaan ja olis kans halunnut laukkailla ponien perään, mut valitettavasti Lanttu ei vielä saanut. Sillä alotettiin vasta tällä viikolla ratsastamaan saikun jälkeen. Siksi vain käyntimaastoja ja kevyttä palauttelua työntekoon. Lanttu oli kiltti ja hyvä ratsastaa. Sen koulusatula vaan tuntui niiiin oudolta pitkästä aikaa että huhhu :-D Mut maastosta tultuamme laitoin itse Lantun takaisin pihattoon, kun se oli syönyt pellavamössöt. Olga ja Noora laittoi ponit traileriin takaisin ja niille heinät eteen, sillä mulla oli vielä ratsastustunti harrastekeskuksessa klo 19-20.


Menin ratsastustunnilla norjanvuonohevostamma Sissillä. Tunti meni ihan OK, joskin Sissi meni aika "tasaisella massalla" vyöryen eteenpäin :-D Oli tosi vaikeeta saada sitä rauhoittumaan. Mut meni ihan silleen peruskivasti, ei huonosti muttei mitenkään hyvinkään. Mun kolmas ratsastustunti oli siis kyseessä pitkiin aikoihin, kun ei ole tullut käytyä. Nyt on kyllä tarkoitus käydä tuolla harrastekeskuksessa jatkossa lisääkin, kun tykkään noista hevosista ja tunnitkin on ollut hyviä. Suosittelen käymään ja kokeilemaan! Kenttäkin on nyt tosi kiva, kun sieltä on otettu aika kasa hiekkaa pois niin ei ole niin pehmeä. Ei otettu tällä kertaa kuvia maastosta, kun ei ollut ketään kuka kuvaisi, mutta Noora ja Olga kuvasivat mun ratsastustuntia sekä sit jotain kuvia traikusta kun pelleilivät siellä. Tais olla vähän tylsää oottaa mun ratsastustunnin loppua.


Olga ja Miisa varmaan menevät joskus Harrastekeskuksen ratsastustunneille Judilla ja Aleksilla, niin siitä sitten lisää jos tää toteutuu. Ja miksei toteutuis?! :-) Lisää juttua mm. sänkkärihypyistä sun muusta vielä ehkä tänään.. Sänkkäri on meinaan nyt tallin vieressä, joten siellä kelpaa päästellä! Nönööööön :-)

maanantai 12. elokuuta 2013

Kiire, kiire ja kiire..

Hennan koulutunnilta 12.8.2013

Kotihommat puskevat päälle eikä aika tuntuisi riittävän oikein mihinkään. Aivan uskomatonta, miten nopeasti kesä on mennyt. Huomenna koululaisilla alkaa koulut ja minulla, hmm, ei mitään. Mutta silti, siis SILTI, minulla on varmasti paljon kiireisempää kuin kellään koulunsa aloittavalla. Halu päästää kouluun on kyllä myös todella suuri. Ei tällaista turhan panttina oloa kestäisi enää toista vuotta, vaikka viime vuonna olinkin opistossa.

Minulla olisi tekemistä nyt jokaiselle sormelle. On katon putsausta sammalista (on muuten aikaa vievää!), mattojen pesua (jepjep, niitä on yhä pesemättä..), ruohon leikkausta kahdessa eri paikassa (nyt kun on satanut koko ajan > nurmikko kasvaa eikä sitä voi sateella leikata..), muuton vieminen loppuun Turusta Laitilaan, sohvan myyminen Turusta ennen kuin pitää palauttaa avaimet, kämppä pitäs Turusta siivota palautuskuntoon, blogiin on rästissä noin miljoona juttua (joten koettakaa kestää!) ja kukkien nyppimistä sekä lampaiden hoitamistakin olisi. Unohtamatta sitä että lampaiden talvipaikkakin on vielä täysin likaisten olkien ja pinttyneen kakan ja pissan peitossa ja kaipaisi kovasti talikon varteen ihmistä. Lähinnä minua :-D

Miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia? Usch. Ei tällä työmäärällä aika enää riittäisi kuvien muokkaukseen, jonkin sortin vapaa-aikaan, poikaystävän näkemiseen (joka asuu eri kaupungissa niin matkat vie aikaa :/) ja kaikkeen muuhun, joka pitää sitten pään virkeänä. Nukkuakin pitäisi. No, mutta ei alistuta epätoivoon vaan tässä teille pari maistiaista estekisakuvista sekä Hennan tämän päiväisestä koulutunnista, jossa ratsastivat ratsukot Miisa ja Judi sekä Olga ja Aleksi. Tunti meni superhyvin! :-)

M & J: MySeRa 40cm ristikko 10.8.2013, puhdas rata


O & J: MySeRa 40cm ristikko 10.8.2013, puhdas rata

perjantai 9. elokuuta 2013

Hyppelöt maneesilla

Nyt kun mulle tuli pieni hetki aikaa muokata kuvat estevalmennuksesta maneesilta, niin tässäpä tää nyt tulee. Eli 31.7. oltiin maneesilla hyppimässä. Tai no minä tai Henna ei hypitty, eikä Olgan iskäkään.. :-D Mutta Miisa ja Olga hyppäsi poneilla. Olga meni ensin Judilla klo 20-20.45, jonka jälkeen vaihdettiin ja Miisa ratsasti loppuajan eli puoli kymmeneen asti Judilla. Oltiin siis varattu 1,5 tunnin maneesiaika, jotta ehditään kunnolla hyppäämään ja kantamaan esteet maneesiin sekä pois. Henna piti siis tytöille valkun. Minä lähinnä kuvasin ja kannoin esteitä :-)

Aluksi lämmiteltiin tällä kolmen sarjalla.


Miisa ja Aleksi 60cm pysty.

Ensin tehtiin puomiharjoituksia lämmittelyksi. Sen jälkeen puomit (3 kpl) nostettiin miniminiesteiksi. Niitä tultiin suorassa linjassa ja väliin taisi jäädä yksi laukka-askel, vai jäiköhän sitäkään..? En muista enää. Mutta sen jälkeen alettiin hyppäämään pieniä pystyesteitä ja tultiin pientä rataa matalilla korkeuksilla. Henna muistutti lähinnä siitä miten selässä pitää vaan olla ihan rauhassa eikä heilua joka suuntaan ennen estettä. Tai siis että pitää itsensä vakaana, niin hypyt sujuvat paremmin! Lisäksi muistutettiin esteiden väleistä. Pitää muistaa tehdä hyvät tiet, jotta laukka voi säilyä esim. Judilla, jolla on aika huono tasapaino eikä se pysty pitämään laukkaa yllä jos tie on hyvin tiukka ja käännös jyrkkä. 





Tämän lisäksi keskityttiin myös siihen, että laukka on oikea. Laukka piti nostaa aina uudelleen, mikäli se oli väärä tai esteen jälkeen siirryttiin raviin väärästä laukasta. Siinäkin kehityttiin paljon! Ponit oli kyllä aivan supermahtavia. Rata oli 70-75cm parhaimmillaan. Puolivälissä sekä Aleksi että Judi olivat parhaimmillaan. Loppua kohden vähän väsyttiin ja ponit eivät luottaneet enää itseensä niin paljon, kun ratsastajille tuli rimakauhu. Tämän takia lopussa tuli muutamia kieltoja. Muuten erittäin onnistunut valmennus. Uutta vastaavaa odotellessa!

Oli mahtavaa seurata vierestä miten taitavia pikkuponeja näppärine ratsastajineen meillä onkaan ;-)

Vähän liioitteli ;-)

Fiuuuh!

Aleksil riitti ;-D

Estevalkkaa ja muuta

 
Klikkaa kuvat isommiksi..

Lupaamani videomuotoinen kysymysjutskandeerus siirtyy vielä alkuviikkoon, sillä nyt viikonloppuna on liikaa ohjelmaa sen toteuttamiseen :-) Myös parempi postaus Hennan pitämästä estevalmennuksesta maneesilla tulee myöhemmin, mutta laitan tähän jo muutaman kuvan joita voitte ajankuluksenne katsoa. Judi ja Aleksi olivat molemmat ihan parhaita valkussa! Huomenna mennään sitten Taivassaloon estekisoihin. Myös siitä lisää myöhemmin.


Haluatteko muuten postauksen matkastani Marbellaan eli Espanjan eteläosaan?

Superit Miisa ja Judi! :)


Olga ja Judi