perjantai 31. tammikuuta 2014

Rakennepäivitystä ja pääkuvia


Judi on omaan silmään tällä hetkellä huikean kivassa kunnossa. Masua ei ole liiaksi ja tammalle on saatu ylälinjaan massaa ja peppukaan ei ole kovin kulmikas! Jes. Ruokinta on siis tehonnut. Tällä hetkellähän Judi syö päivässä:
  • n. 7,5 dl (= 3/4 l) kauraa
  • reilu 2 dl Racing Proteinia
  • 1 dl pellettimuotoista biotiinia
  • 1 dl Mineral Plus -kivennäistä
  • joka maanantai 10ml Action Vimin viikkovitamiinia
  • .. ja loppumassa on vielä Racing Ferro -kivennäislisä, joka syötettiin kuurina
  • kuivattuja kasveja kesältä (mm. vadelma, siankärsämö..)



Valkosipulia olen suunnitellut hankkivani vielä jauheena lopputalveksi. Saa nähdä jos huomenna kävisi hakemassa. Tosin voi olla ettei Judi sitä nyt niinkään tarvitsisi :-) Pitää vielä miettiä sen tarpeellisuutta.

Tällä hetkellä poni saa ahkerasti 10 litran ämpärillisiä lähes kuumaa vettä (ei liian kuumaa, mutta hyvin lämmintä!), jonka se juokin mielellään kun on kovia pakkasia ja kylmä vesi ei niin maita. Vähän seassa on ollut kauraa makusina, niin menee paremmin alas. Tänään tosin ei ollut kuin vain muutama hassu kauranjyvä ja silti koko ämpäri tyhjeni nautinnollisin ilmein.


Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Muokkasin ne läppärillä ja jouduin tallentamaan huonommalla kuvalaadulla. Yritän laittaa parempia kuvia, kun pääsen muokkaamaan ne pöytäkoneellani Tampereella. Näitä kuvia katsoessa mieli pysyy hyvänä Tampereellakin (-: Ihana poni <3

Pps. Verratkaas huviksenne ponin yo. rakennekuvaa huhtikuussa 2013 otettuun rakennekuvaan:

torstai 30. tammikuuta 2014

Virkeä vinkuponi!


En olekaan pitkään aikaan (kuukauteen!) nähnyt Judia, jonka takia olinkin tänään niiiiin innoissani sen näkemisestä! Sen saattoi päätellä siitäkin, että en edes käväissyt Tampereelta tullessani kotona, vaan painelin suorinta tietä auton kanssa tallille. Judi oli IHANA! Se katseli jo heti, että kukas se sieltä tuleekaan. Ensin vähän kuvailin sitä tarhan ulkopuolelta, jonka jälkeen käväisin hakemassa alatallista riimun ja narun ja kävelin tarhan portille. Judi tuli jo kauhealla kiireellä mua vastaan! Awws. Siis miten voikaan olla niin söpö otus?! Korvat sillä oli kyllä aika tiukasti hetkittäin luimussa - kuten tavallista, mutta sillä ei ollut pienintäkään aikomusta kääntyä tai uhitella mitään.


Nappasin poniliinin riimuun ja laitoin narun kiinni. Jo heti tarhasta ulos päästyäni Judi yritti viedä mua ravilla alatallin eteen :-D Hetken siinä tehtiin maastakäsinharjoituksia, sillä se ei passaa että poni vie ja mä vikisen. Joten vähän pakkitreeniä - ja johan alkoi poni totella. Laitoin Judin kiinni alatallin seinässä olevaan koukkuun ja käväisin sisällä alatallissa hakemassa piikkisuan. Harjasin Judin läpikotaisin ja sen jälkeen kiinnitin huomiota valtaviin tilsoihin sen kavioissa.


No.. Etsin aikani sopivia työvälineitä, sillä harjapäisillä kaviokoukuilla ei vaan tee yhtään mitään. Nyt muistona tilsojen irrotuksesta minulla on sormissa haavoja, jotka tulivat, kun sohaisin käteni Judin hokkeihin. Onneksi kengittäjän pitäisi tulla tänä viikonloppuna toivon mukaan, niin saadaan ponille tilsakumit ja turvepaakutkaan eivät niin helposti jäätyisi ponin kavioihin. En vienyt tällä kertaa Judia alatalliin sisälle - vaikka mukavuudenhaluinen olenkin - sillä Olgan isän mukaan lämmenneet kaviot keräävät vielä pahemmat tilsat kuin kylmät.



Tunnin verran varmaan sain irrotella tilsoja. Judilla meni pari kertaa jo hermo jalan ylhäällä pitämiseen ja etenkin siihen, kun jouduin vasaralla hakkaamaan tilsoja pois Judin kavioista. Poni kuitenkin tsemppasi hienosti ja sain kaikki tilsat irtoamaan. Tämän jälkeen valjastin energisen pikkutamman, joka ei meinannut nahoissaan pysyä. Kärryjen laiton jälkeen kipusin kärryihin ja ei siinä tarvinnut mitään tehdä, niin Judi oli jo kääntynyt haluamaani suuntaan ja lähti kipikipi ravilla eteenpäin. Jouduin himmailemaan sitä aika paljon jo heti alkuun, että käveltäisiin jonkun sortin alkukäynnitkin.

Vähän matkaa käveltyämme otettiin ravia. Judi meni älyttömän reippaasti jo heti alkuun ja maiskutuksesta otti laukalle jne. Pujoteltiin vähän keskustassa ja käytiin moikkaamassa äitiäni 4H-toimistolla ja äiti tuli ovelle rapsuttamaan ponia. Toimistolta jatkettiin tätini luo, jossa Judi sai näkkileipää ja kyllä se vaan ponille maistui.


Takaisin päin kun lähdettiin, otin muutaman kuvan tätini rivitaloalueen pihalla. Judi ei olisi seissyt vapaana paikallaan kuin maksimissaan sekunnin tai kaksi. Hyvällä tuurilla sain siitä napattua muutaman kuvan puhelimella ja sen jälkeen kiipesin kärryille. Meinasin rauhassa laittaa siinä puhelimen taskuun ja lapaset käteen, mutta Judi päätti toisin. Tamma pukitti ison pukin, pinkaisi laukkaan ja minulle tuli kiire ottaa ohjat käsiini ja ohjata se edes oikealle reitille. Ja toki himmata sen menoa. Jatkoimme linja-autoaseman R-Kioskin luota takaisin tallille päin. Judi meni kuin pieni höyryjuna ravilla ja jouduin koko ajan himmailemaan sen menoa.



Paloaseman ohitettuamme Judi päätti että ravailu riitti ja silloin poni lähtikin ihan hulluun laukkaan. Minä aikuisena ihmisenä sain oikeasti tehdä töitä, ettei se ihan hulluksi ruvennut. Sain pidättää ihan tosissani. Kerran testasin, että jos vähän päästän löysempää ohjaa, mitä tapahtuu. No.. ponista melkein kuuli *vrummmm* äänen, kun se kaasutti lisää ja lisää. Sain ihan rehellisesti tehdä töitä, että sain Judin raville ja käyntiin ennen risteystä, jossa menikin muutamat autot meidän ohitse. Risteyksen jälkeen taas sopivan lumisella pyörätiellä Judi oli saada härslaagin, kun vauhti ei ollut niin kova mitä se olisi halunnut. Poni vinkaisi ihan kuuluvasti ja hyppäsi tasajalkaa ilmaan! :-D En voinut kyllä olla kovin vakavalla naamalla.. Ohjasin ponin kotia päin ja annoin sen laukata. Vähän ennen tallia käveltiin autotie ja minulla oli niin kova vilu, että kävelin ponin vieressä. Jos otin yhdenkin reippaamman askeleen, otti Judi jo raville.


Alatallin edessä riisuin ponin varusteista ja laitoin sille tallitoppiksen, vaikkei se ollutkaan hionnut. Halusin sen lämmenneiden lihasten saavan olla hetken lämpimässä. Jätin Judille tosiaan ajosuitset tässä vaiheessa ja laitoin riimun suitsien päälle. Odottelin Olgaa hetken alatallissa. Kun Olga tuli, juoksutettiin Judia vielä hetki irtona kentällä. Kentällä ponia ei niin paljon kiinnostanut juosta, mutta tuli sieltä hienoa laukkaa ja ihan pitkää ravia kuitenkin. Kauaa ei tarkennuttu olla, joten Judi sai vielä 10l ämpärillisen hyvin lämmintä kauravettä juotavaksi ja sen jälkeen pääsi takaisin tarhaan Aleksin luo.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Koulu on alkanut!

Näytän japanilaiselta... :--DDDDD

En ole kuollut!

Joo, eli tosiaan mulla alkoi koulu viikko sitten keskiviikkona ja on aika paljon enemmän ollut puuhaa päivisin - ylläriylläri. Huominen tosin on vapaa (jes!), mitä nyt illalla on mukavaa yhdessäoloa Talviriehan merkeissä. Talviriehassa ryhmittäin kilpaillaan ja tehdään jotain rasteja. Meillä on myös teemat ja meidän ryhmän teema on merirosvo! ;-) Hii-o-hoi!

Schoool time! On kyl vähän tylsää ollunna, mut paranemaan päin!
@TAMK university of applied sciences


Ihanat pakkaset ja lumi-ilmat on kotiutuneet vihdoinkin tänne <3

Kävin tänään hakemassa Punanaamiosta merirosvohuivin, silmälapun ja hienon merirosvolipun myös totta kai! Ne tulevat käyttöön huomenna. Samalla myös otan mukaan joululahjaksi saamani langattoman kaiuttimen, josta soitetaan sitten Pirates of the Caribbeanin tunnaria aina rastille saapuessa. Meidän ryhmä on varma voittaja!! :-D

Pesutuvassa. Tälleen ne vapaa-ajat menee sujuvasti!

Mut nyt väsyttää ihan hirveesti. Univelkaa on kertynyt ja niin edes päin, joten sänky kutsuu. Laitan tähän koristekuviksi muutamat mun Instagram-kuvat. Voitte seurata mua Instagramissa, josta löydätte mut nimimerkillä karovain :-)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuonna 2008..

.. Judi saapui! Tässä alku aikojen kuvia teille nähtäväksi. Bonuksena yksi hieman vieläkin vanhempi kuva, jossa Judi on laitumella varsansa Kanelin kanssa. Tui tui miten on söpö!

Poni ekassa karsinassaan missä Judi oli meille tultuaan.

Testattiin silloisia uusia varusteita. Lumiturpa <3

Rakennetta. Oli aika takakorkea vielä silloin.

Ja määrätietoisuutta löytyi silloinkin!

Lunta kaivattais näihinkin päiviin...

Mutta kesää kohti mennään! Judi ja varsansa Kaneli <3

maanantai 6. tammikuuta 2014

Täytetyt paprikat

Hyvää loppiaista kaikille! Tänään tosiaan loppiainen ja kaupat normaalisti joka paikassa kiinni. Mutta tällä kerralla poikkeuslupia olivat saaneet jotkin tietyt paikat. Ja kappas keppanaa, Kauppakeskus Duossa tuossa ihan mun lähellä oli mm. K-Supermarket Herkkuduo auki. Vaikka ostin eilen illalla kympin jälkeen Tampereen Amurin Siwasta jotain säälittävää tälle päivälle popsittavaksi (mm. näkkäriä :-D), niin päädyinkin menemään K-Supermarkettiin vielä ruokaostoksille tänään kolmen aikaan.




Aamuni alkoi muutenkin loistavasti! Sängystä noustuani kävin puolen tunnin hölkkälenkillä ja tein aamupalaksi itselleni herkullisen smoothien. Smoothieeseen sisältyi yksi banaani, kaksi kiiwiä, loraus maustamatonta jugurttia ja loraus mango-passion tuoremehua. Smoothie oli tosi hyvää! Suosittelen. Kaikki vaan blenderiin ja surrurrur.




Mut tosiaan tämän postauksen aiheena on nuo tällä hetkellä uunissa olevat täytetyt paprikat, joista otan sitten vielä valmiin ruokalajin kuvan kunhan ne ovat kypsiä. Kaikki muut kuvat on jo kuvattu ja odottavat vain kamerassa siirtoa koneelle. Päätin vain kirjoittaa tämän tekstiosion jo tässä odotellessa, sillä ehdin jo tiskatakin kaiken! Samaan syssyyn olen tänään jo tiskannut kerran aiemmin ja putsannut uunin koko sisustan ja edustan lasin! Oli muuten aika saastaiset :-D Hyvä että läpi näki kun kovin tihrusti. Eli reipas päivä ollut. Huomenna onkin enää viimeinen vapaapäivä ja keskiviikkona koulunpenkki odottaa!



Tähän on lisätty riisi ja tuorejuusto.

K-Supermarketista mukaan tarttui http://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-paprikat/ tämän ohjeen mukaan tehtäviin jauhelihatäytteisiin paprikoihin tarvittavat aineet, jätskipaketti pirtelöitä varten pakkaseen odottamaan sekä ekstrana kolme Flora ruokakermaa, sillä ne olivat tarjouksessa ja 3 kpl sai kahdella eurolla :-) Päivämäärät olivat huhtikuulle joten säilyvyys taattu. Ostamastani 400g jauhelihapaketista käytin paprikoihin vain puolet (kun tein muutenkin puolikkaan annoksen) ja toinen puolikas päätyi pakastimeen odottelemaan. Hirmuisesti tekisi vielä mieli tehdä kaneliässiä http://www.valio.fi/reseptit/kaneliassat/ mutta saas nyt nähdä... En ainakaan koko annosta tee mikäli teen. Edelliskerran suklaakeksejäkin on vielä läjäpäin pakastimessa ;-D




Tosiaan en ala nyt noiden täytettyjen paprikoiden ohjetta kirjoittamaan tähän uudelleen kun se tuolta ylempää linkistä löytyy, mutta sen verran on pakko sanoa, että suosittelen jättämään nuo mikrottamiset ihan sikseen ja tekemään muuten ohjeen mukaan :-) Mikrossa onnistuu vain polttamaan paprikat. Mut tästä tosiaan huippuhyvä lounas. Kylkiäiseks voi tehdä vaikka tuoreen salaatin.


Uunissa on tunnelmaa ;-D

Valmiit paprikat :-)


Note to self: ei kannata hieroa silmiä käsillä, joilla on pilkkonut sipulin! Kirvelee :-D

Kysymyspostauksen vastaukset

Sori, pahoittelen oikeasti että näissä vastauksissa on kestänyt aivan tolkuttoman kauan :-D Mutta tässäpä tämä video nyt tulee!


Haluatteko jatkossa enemmän erilaisia videoita?

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Eilisestä & muistoja

Koulukisoissa 2012 kevät <3

Mulle on tullut hirmuinen kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin. Kai se tulee aina muutoksen hetkellä. Se tunne, että haluais takaisin niihin aikoihin kun oli kaikki sikseen hyvin. Nämä ajat ovat nyt mun kohdalla vuoden 2011 kesältä, jolloin Judi suorastaan kukoisti! Myös vuoden 2012 kevät oli huikeeta aikaa. Poni meni ääreishienosti ja sitä treenattiin tavoitteellisesti kisoja ajatellen. Tehtiin myös hienoja uusia ennätyksiä eri saroilla ja harrastettiin monipuolisesti.


Olin pulkassa koko maastoreissun :)

Ai että mitä hetkiä silloin elettiinkään.. Saispa ne vielä joskus takaisin - edes hetkeks! Kiitos aivan mielettömästi silloisille Judin ratsastajille ja ajajille (mun kavereina) eli kolme tärkeintä päätähteä: Henna, Hanna ja Janika. Ponista kuoriutui todellinen helmi näinä kuukausina ;-) Toki silloin oli myös aivan törkeän vaikeita hetkiä :-D Milloin poni ei liikkunut mihinkään ja milloin laukka ei noussut ym. Aina ei voi voittaa, mutta jälkeen päin katsottuna nämä ajat ovat olleet kyllä yhdet mieleenpainuvimmista. Kuvia ja videoita on lukuisia, joista onneksi voi palauttaa muistot mieleen. Ja lämpimiä nämä muistot ovatkin. Kiitos vielä kerran <3


Henna ja Judi laukkaa Malvossa

Latasin Youtubeen kolme videoklippiä Judista vuoden 2012 alusta, joissa on ihanat talvimaisemat sekä yksi kiva maneesipätkä, jossa poni muistuttaa taidoistaan kouluponina.


Koulutreeni Palttilan maneesissa

Mutta ajattelin tässä postauksessa kertoa myös hieman eilisestä (ja edellispäivän illasta..), kun perjantaina The Voice of Finlandin jälkeen lakkailin mun kynnet ja laitoin kynsitarroja! Oli niin hitsin tylsää, et mikäs se muukaan on sit parempaa ajanvietettä. Oon kyl myös supertyytyväinen et The Voice of Finland alkoi taas! Se on niiin huippu ohjelma, vaikka en tuomarimuutoksista tykännytkään. Lauluesityksiä on hauska katsella ja nähdä ketkä pääsee jatkoon. Paljon parempi ohjelmaformaatti kuin mitä on esimerkiksi Idols. En tykkää siitä yhtään.

Apple Macbook Pro

Eilen kävin erään hamsterituttuni kanssa Raxissa syömässä. Meidän oli tarkoitus mennä leffaan ja syömään, mutta Finnkinossa ei ollut oikeasti paikkoja mihinkään leffaan... :---D Eli ei sit menty leffaan. Istuskeltiin Raxissa pieni ikuisuus ja kulutettiin siellä aikaa. Sit kävin lataamassa vielä R-Kioskissa bussikorttiin arvopuolella 10e rahaa ja ennen kaverini näkemistä käväisin ostamassa itselleni synttärilahjaksi Cliniquen Dramatically Different Moisturizing Lotion + -voidetta. On muuten hyvää kasvorasvaa, sillä mulla on semmonen iho että se kuivuu ihan hirveesti vaikka onkin jotenkin sekaiho.. Niin tuolla voiteella sen kuivuuden saa hyvin pois. On kyl tyyristäkin rasvaa. Nyt oli 200ml putelille tarjoushinta; "vain" 49,90e! Normaalisti hinta oli melkein 100e. Äiti vissiin kyllä maksaa tuon rasvan mulle lahjaksi, vaikkakin tarvitsisin myös ruokailuvälineitä lahjaksi..

Ruokailuvälinesarja, jota kerään.
Yhden kappaleen hinta 10,50e.
(Jonka vuoksi mulla on vain 3 kpl
haarukoita ja 3 kpl veitsiä... :--D)
Iittala Artik <3

Eilen valvominen meni taas vähän överiksi, sillä joskus yhden kahden aikaan tehtiin vielä lettuja poikaystävän kanssa ja oltiin juuri saatu katsottua Monsters University -leffa. Oli muuten sikahyvä, kantsii kattoa! Herättiinkin sit taas joskus yhden jälkeen.. Huppista! Vaikka herätyskellokin oli soimassa klo 11.. No keskiviikkona reippaana aamulla kouluun!

Jarrrrpaat.

Superhyperkiva jumpsuitti päällä kynsien lakkausta koti-illassa :-D

Tänään käytiin poikaystävän kanssa syömässä Flame-nimisessä ravintolassa Hämeenkadulla. Olen käynyt siellä kerran ennenkin. Ihan törkeän hyvää ruokaa, namnamnam. Tilasin lohta, jonka kanssa tuli naminamijuureksia/kasviksia ja lisukkeena oli juuri sopivan kypsä uuniperuna yrtticremellä. Oli täyttävä, muttei liian iso annos! Flamesta mentiin Coffee Houseen jälkkärille. Tilasin sieltä caffe latten makusiirapilla, jonka maku taisi olla kermatoffee. Oli tosi maukas kahvi, jonka kanssa nautin vielä suklaakeksin. Namsk! Kahvitteluhetken jälkeen kipaistiin katsomaan Stokkalta kylpytakkeja, mutten ostanut vielä mitään. Lopuksi ladattiin R-Kioskilla bussikortti ja ooteltiin bussia kotiin. Huomenna se oiskin sit kaupat kiinni.. Mulla ei ole oikein mitään ruokaa huomiseksi, mutten jaksanut tänään enää mennä kauppaan kun ois tarvinnu mennä yksin :-D Joten let's see tomorrow mitä sitä sit söis..

Mun hieno maskottipupu, joka muistuttaa kotona Laitilassa odottavasta Fionasta <3

Tunnelmaa joulukynttiköstä pimeisiin iltoihin :)

Tänään sain muuten myös aikaiseksi kuvata teille sen _heinäkuussa_ lupaamani videopostauksen :-D Voitteko kuvitella että siitä on niin paljon aikaa?! Mä luulin et siitä on maksimissaan pari kuukautta. Mut no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joten kunhan saan laitettua pätkät yhteen yhdeksi pitkäksi videoksi, saatte viimeinkin vastaukset niihin kysymyksiin. Malttakaa vielä tovi :')

perjantai 3. tammikuuta 2014

Herkulliset suklaarouhepiparit

Eilen yöllä (taas, yöllä.. :-D) päätin alkaa väsäämään suklaakeksejä, sillä ei ollut muutakaan tekemistä eikä väsyttänyt tippaakaan. Samana yönä sain vielä aikaiseksi mm. tiskata kaikki tiskit ja plankata nahkakengät ;-) Eli ahkera yö oli! Nukkumaan menin neljän kieppeillä ja heräsin klo 13. En ottanut suklaakeksien teosta kuin muutaman kuvan. Valmiista taikinasta yhden ja pipareista muutaman. Maultaan keksit ovat mainioita, mutta olisin halunnut pipareiden leviävän uunissa enemmän. Rakennekin on kuitenkin hyvä, muttei ihan sellainen kuin olisin halunnut. Suklaakekseista saisi varmaan leviävämpiä mikäli käyttäisi vähemmän jauhoja. Tein kuitenkin täysin ohjeen mukaan, joten en siksi oikein tiedä missä kohtaa "tiemme erosivat" alkuperäisen reseptin kanssa. Reseptin herkullisiin ja pehmeisiin suklaakekseihin löydät tästä linkistä!

Taikinasta tuli jännän rouhemaista ja se ei pysynyt millään koossa :-D

Käytin ekaa kertaa joululahjaksi saamaani munakelloa!

Tuo suklaakeksi selkeästi irvistää! "Mua et muuten varmana syö!" :--D

Suklaakeksejä tuli n. 30 kpl.

Tänään tosiaan herättyäni puhelin puhelimessa jonkun aikaa äitini kanssa. Sen jälkeen koetin käynnistää pöytäkoneeni, mutta se oli mennyt taas vaihteeksi jotenkin rikki. Juttelin isoveljeni kanssa facebookissa toisella koneellani eikä aikaakaan kun isoveli jo pimpotti ovikelloa :-D Hän asuu nimittäin yhden kerroksen mua alempana, joten matka ei ole todellakaan pitkä. Kone oli hetkessä korjattu - onneksi.. Sillä työskentely pelkällä läppärillä ei ole kivaa. Tarvitsen ison näytön (mieluiten kaksi), sillä kuvien muokkaus on helpompaa kun kuvan näkee isona. Laitoin vielä isoveljeni kanssa toimimaan Macbookissani Final Cut Pro -videonmuokkausohjelman ja sen jälkeen veli lähti kotiinsa. Minä lähdin Kauppakeskus Duoon syömään Subwayhin (koska NAM!) ja ostin wc:n pesuaineita. Nyt on vessa putipuhdas!

Tämän hetken lempikappaleeni on alla oleva ihana Hobitin kakkososan soundtrack! Kuuntele!


Tähän loppuun vielä tyylikäs kuva aamulta ennen hiustenharjausta! :--D justwokeup.png


Shoppailut

Tänään kävin Tampereen keskustassa ostamassa tarvittavia juttuja. Tein oikein ostoslistankin, jossa luettelin itselleni muistin tueksi mm. kaksi valkoista koristetyynyä (sisätyynyiksi) sekä uuden koululaukun. Saapuessani bussilla Hämeenkadulle, jäin Koskipuiston pysäkillä pois ja kävelin takaisin päin vähän matkaa katsellen kauppoja molemmin puolen Hämeenkatua.

Uusi ihana laukku Gina Tricotista. Love it <3

Päädyin ensin käymään Clas Ohlsonilla, josta mukaan tarttui sheivaushöyliä, pakastepusseja ja kaksi ihanaa jouluaiheista alennuksessa ollutta keittiöliinaa, joihin on hyvä kuivata astioita. Ei mua haittaa vaikka ne jouluaiheisia ovatkin ja joulu meni jo. Hyviä ja edullisia liinoja ainakin! (à 1,50e) Clas Ohlsonilta jatkoin matkaani R-Kioskiin lataamaan bussikorttini kuukausikortiksi ja sieltä menin suoraan Seppälään. Seppälästä löysin poikaystäväni minulle joululahjaksi suunnitteleman jutskan, jonka ostin itse ja saan siitä sit rahat takaisin. Niitä ei nimittäin ollut ollut Lappeenrannassa. Tästä "jutskasta" on kuva tässä postauksessa. Kuka arvaa mikä se on?!

Mikä tämä ylläripylläri on?!

Seppälästä ostin myös vanulappuja ja pumpulipuikkoja, joita tarvitsee aina. Ne maksoivat yhteensä 3 euroa, joten kappalehinta oli mitättömät 1,50e. Ja mikä kivointa, niissä on hauskat pussit ja purnukat. Seppälän pistekuosi on minusta ainakin tosi kiva, vaikken Seppälästä muuten tykkää ostaa esim. normaaleja käyttövaatteita tai muuta. Ainoastaan asusteet (huivit jne.) on kelvollisia Seppälässä, sekä toki myös tämä "jutska" ;-)

Pistekuosi :-)

Jatkoin matkaani Gina Tricotiin, josta ajattelin löytäväni hyvän koululaukun. Ja miten sattuikaan! Suoraan käveltyäni noin puoleen väliin kauppaa, törmäsin ruskeaan ja mustaan laukkuun. Katselin ensin ruskeaa, mutta se ei ollut tyyliäni. Samanlainen musta sen sijaan oli todella hyvännäköinen olalla ja miellytti paljon enemmän. Vilkaisin hintaa. Kuin ihmeen kaupalla juuri tuo laukku oli -50% (kuten ruskeakin) ja hintaa sille jäi vain 15 euroa. Olin niiin tyytyväinen, että painelin kassalle suoraan ja laukku lähti matkaan. Se on sopivan iso ja yksinkertainen koululaukuksi. Sinne mahtuu hyvin kansio ja kirjoja. Siinä on myös mukavasti koristeltu olkahihna, sillä hihnassa menee vetoketju.

Poistuessani Ginasta, mietin jo että ostaisin vielä toisen laukun, koska tämä oli niin edullinen, mutta päätin olla säästölinjalla ja vain tämä kyseinen laukku päätyi mukaani. Laukut on siitä kivoja ostokohteita, että niitä on helppo vaihtaa ja ottaa mukaan vaihteluksi joku toinen. Mulla on nyt vain tuo uusi koululaukku. Esimerkiksi reppua mulla ei ole. Heitin juuri roskikseen kulahtaneen Björn Borgin selkärepun ja uskon etten tule ostamaan uusia reppuja hetkeen. Ainakaan mitään tavanomaisia malleja.

Sokokselta ostettuja juttuja vessan kaapissa.. Huomaa peilistä kamera ;-)

Seuraavaksi menin syömään Subwayhin puolikkaan Italian B.M.T. leivän, johon valitsin leiväksi juusto-oreganon juustolla ja paahdettuna. Kasviksista jätin pois jalapenon ja oliivin. Kaikkea muuta otin. Kastikkeeksi halusin barbequen ja southwestin, sillä ne on parhaat ;-) Mausteita en halunnut. Annoksen otin ateriana eli pienellä juomalla ja keksillä. Valitsin keksiksi macadamian. Suosittelen tätä kombinaatiota, on niin superhyvää!

Superkivat patalaput, jotka testasin jo nyt _yöllä_ kun tein suklaakeksejä,
joista tulee sitten postausta huomenissa! Eli siis tänään päivällä :-P

Syötyäni menin vielä etsimään koristetyynyjä Sokoksesta. Ensin kävin haistelemassa hajuvesiä ja olisin niin kovin halunnut ostaa DKNY:n Pure-hajuvettä. Olen joskus saanut testerin siitä ja se oli niin mielettömän hyvää että oksat pois. Suihkutin sitä molempiin ranteisiini (se muuten tuoksuu yhä, vaikka olin kaupassa n. klo 15.30 ja kello on nyt n. 1.05 yöllä!) ja toivon syvästi, että joskus kyseinen hajuvesi olisi vielä minun. Hintaa sillä (50ml) oli likemmäs 70 euroa, minkä vuoksi en raaskinut käyttää ropojani siihen vaan päädyin odottamaan esim. synttäreitäni (19.1. !!!) josko joku minulle sitä ostaisi.

Tyynyt olivat juuri oikean kokoiset Finlaysonin ihaniin koristetyynyliinoihin! <3

Sokoksesta löytyi lopulta vaikka mitä kivaa! Päädyin ostamaan Aatonaatto-sarjasta kaksi uutta patalappua, yhden keittiöpyyhkeen ja kaksi keraamista kulhoa, sillä nämä kaikki sopivat täydellisesti samaan sarjaan kuuluvien joululahjojeni kanssa. Esittelin siis joululahjapostauksessa saamani 4 mukia ja tarjottimen. Kyseiset tuotteet ovat samaa Aatonaatto-sarjaa Houselta, joten olihan nuo -50% olevat tuotteet pakko ostaa. Löysin myös täydelliset valkoiset tyynyt (vain 4,95e kpl!) ja kosmetiikkatuotteita. Tampereen Sokoksessa oli aivan älyttömän mukava Cliniquen esittelijä, joka neuvoi minua myös Nivean tuotteiden kanssa ja antoi kokeiluun yhtä Cliniquen (kallista) kasvorasvaa. Sama nainen neuvoi myös miten saisin ihoni paremmaksi. Pitää nyt kokeilla testivoidetta ja käydä hakemassa puteli sitä, mikäli voide tuntuu hyvältä. Ostin uuden Lumenen silmämeikinpoistoaineen, Nivean kasvovoiteen (jota olen jo kauan käyttänyt, mutten sulje pois vaihtoa Cliniqueen!) sekä Lumenen syväpuhdistavan kasvonpesujutun (tai jonkun tällaisen, en muista ihan tarkkaan).

Tämä yö tulee taas kukuttua pitkään, sillä unirytmi on heittänyt vähän häränpyllyä. Heräsin tänään klo 13 ja olen nyt vasta ollut 12 tuntia hereillä. Leivoin juuri hetki sitten herkullisia suklaakeksejä, joiden kanssa tosin oli mennä hermo.. :-D Taikina oli niin murenevaista eikä keksit levinneet niin kuin olisin niiden halunnut leviävän.. Mut joskus sit toisella reseptillä. Oli ainakin hauskaa ajanvietettä :-)