lauantai 28. huhtikuuta 2012

Harjoitusnäyttelyt

Aamulla, lauantaina 28.4.2012, tallille pyöräiltyäni harjasin Judin jalat ja katsoin että kaikki tavarat on kunnossa. Tulin tallille tosi etuajassa, jo vähän yli 9, joten oli ihan sairaasti ylimääräistä aikaa.. Pesin Judin suitset ja rasvasin ne huolella ja laitoin niihin edellisiltatana pesemäni kolmipalakuolaimet paikoilleen. Tämän jälkeen vain istua odottelin, kun olin laittanut Judille nahkariimun valmiiksi ja poni oli karsinassa odottelemassa pienen heinämäärän kera. Olli oli tarhassa, jonne en uskaltanut Judia päästää valkoisine jalkoineen... Judi pääsi sitten näyttelyn jälkeen ulos.

Kuva copyright Terhi Ala-Äijälä

Odotellessani matkaanlähtöä laitoin traileriin turvetta pohjalle ja autoin myös hieman harjaamaan Ollin jalkoja, kun Noora ja Olga puunasivat ponin näyttelyä varten. Talutin Judin traileriin ensimmäisenä ja poni meni sinne tosi hyvin! Ollikin meni hyvin, ja matka saattoi alkaa. Näyttely alkoi klo 11 ja lähdimme matkaan n. 10:20. Perillä olimme jo hieman ennen 10:35, eli oli ihan hyvin aikaa käydä maksamassa ilmoittautumismaksu ja ottaa ponit kopista suitsittuna. Lämmittelin Judin kentällä ja harjoittelin vähän seisottamista. Judi oli tosi energinen! Eipä se tosin enää kovin energinen ollut, kun pääsimme maneesiin ja kun vuoromme koitti kolmantena.

Kraaps, kraaps.

Olli ja Judi tarhailemassa ennen ajelulle lähtöä.

Posetusta puhtaiden pinteleiden kera.

Arvostelu sujui hyvin ja Judi käveli sekä ravasi oikein hyvin. Seisoakin se osasi suht hyvin, joskin paljon enemmän valppaampi sen olisi pitänyt olla, koska poni ei ole oikeasti "matalaryhtinen" mitä arvostelussa sanotaan. Judia vaan ei yhtään kiinnostanut seisoa tomerasti, vaan se lähes nukkui :--D No, ei se mitään. Näyttelyihin lähdettiin vain huvikseen, joten mitään sen suurempaa ei lähdetty hakemaankaan. Arvostelu oli itsessään ihan ok, parempikin olisi voinut olla, mutta ollaan nyt silti tähän ihan tyytyväisiä. Eipähän tullut yhtään kuutosta :--)

Taustalla äitini siskon, eli tätini, entinen koti :--)

Töttörökorvat ^^;

Minä ja Judi

Ponit lastattiin traileriin heti luokan päätyttyä ja kotona tallilla oltiin jo 12:20! Näyttelyreissu kesti siis vain noin tunnin. Ponit pääsivät ulos syömään päiväheiniä ja itse lähdin kotiin muutamaksi tunniksi ennen Judin varsinaista liikutusta.

Näyttelyn arvostelupöytäkirja:

Rotutyyppi: Hyvä tyyppi, 8
Pää ja kaula: Matalaryhtinen, 7
Runko ja ylälinja: Lihaksikas vahva runko, lautanen voisi olla pidempi, 7
Jalat: Hieman pihtipolvinen, vahva luusto mutta pienet kaviot, 7
Käynti: Puhdas, tahdikas, 8
Ravi: Kevyt, työntö saisi olla parempi, 7
Yleistä: Sopusuhtainen. Rauhallinen luonne 


Päiväheinät syötyään Judi pääsi noin puoli neljän jälkeen pidemmälle kärryajelulle. Jenna oli mukanani ja nopean harjauksen jälkeen valjastin Judin ja laitoimme kärryt perään. Matka alkoi keskustan laitamien ohituksella, jonka jälkeen matka jatkui kohti Palttilan kylää. Ajelimme käyntiä kaikki asfalttitiet ja hiekkatielle päästyämme Judi sai ravata ja myöhemmin myös laukata. :--) Poni oli todella todella energinen! En ole varmaan ikinä ajanut yhtä energisellä Judilla :--D Poni toimi silti tosi hyvin. Ajeltiin hetki pellolla, jonka jälkeen jatkettiin matkaa tietä pitkin eteenpäin.


Kärryttelyä

Jenna ja Judi laukkaa.

Ryhdikkäänä.

Judi meni kiltisti tiellä, eikä pelännyt edes paljoa moottorisahaa ja mönkijää, jotka matkalla ohitimme jopa kolmesti! Kävimme Jennan kanssa katselemassa hienoja sinivuokkoja ja kruisailimme tiellä lujaa! Takaisin tullessa kameralaukku tipahti kyydistä ja olikin aikamoinen kauhunhetki kun tajusin sen olevan poissa! No, takaisin päin siis vain ja kameralaukkua etsimään. Sieltähän se löytyi suht kaukaa keskeltä tietä :---D Hieno juttu, saatiin pelastettu reilu puoltoista tonnia rahaa ja kuvatkin säilyi :--P Takaisin tultiin nätisti kävellen asfalttitietä ja käytiin kaupassa hakemassa suklaapatukat. Kivaa oli :--)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti