tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ensimakua tulevasta

Valitettavasti olen niiiin poikki, että mitään tekstiä en jaksa tänäänkään alkaa rustailemaan. Ollaan kyllä tehty vaikka mitä eilen ja tänään, esimerkkinä vaikka mun oma ratsastustunti, josta laitan tähän jo yhden kuvan ensi alkuun. Siitä, sekä Judista ja Aleksista, tulee lisää juttua vielä myöhemmin. Kuitenkin parhaimpia paloja kuvista laitan esille jo tähän tänään :-)

Kyllä tästä puuhasta pitää paljon tykätä et haluaa lähteä kaatosateessa ajamaan 10km.. :-D

Ps. Oli iihana kaatosade tänään -> päästinpä sitten pesemään painepesurilla kummankin ponin kärryt sekä kaikki valjaat ja suitset ja ajo-ohjat ymym. Nyt ne on siis pesty ja rasvattu, olisivat muuten olleet ensi kerralla kivikovia...

Tein itse ton letin, eiks tullut hieno? :-D Sori toi jalka.

Pps. Judi sai muuten lisää varusteita, joita ei viime postauksessa edes mainittu. Ostin ne Biltemasta yllärikäynnillä. Eli mukaan tarttui ruskea satulahuopa (jossa on muuten ihan hirveän iso säkätila :-D Ihan ku Judi tarvitsis sellaista ;)), ruskea esteraippa kisoihin ja edustukseen, ruskea harjapäinen kaviokoukku sekä ihan normi pesusieni.

Taitaa meillä olla sittenkin ihan edustava poni!! :-)

Ppps. Ostettiin myös tänään Olgan ja Miisan kanssa alatalliin Vapaa Valinnasta kaksi sellaista kannellista laatikkoa, johon laitettiin Aleksin ja Judin suojat. Judin pinteleille on vielä yksi laatikko erikseen :-D Huppis... Ehkä niitä sitten on vähän kertynyt. Mutta paino sanalla ehkä! ;-) Siivottiin siis tosiaan alatallia, koska se oli ihan ruokoton..

NÖNÖÖÖÖÖÖÖÖN:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti