sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Maneesilla

Maanantaina 23.7.2012 oltiin maneesilla kääntymässä. Aika oli klo 16:45-17:45, sillä kuudelta alkoi tunnit. Ponit menivät traileriin hirmuhienosti kumpikin. Mukana oli siis Olli ja Judi molemmat. Judi laitettiin ensin koppiin ja sen jälkeen Olli. Matka sujui leppoisasti ja ponit otettiin molemmat ulos maneesin pihalla.


Minä juoksutin ensin Ollia maneesin toisessa päässä, kun Olga ratsasti Judilla noin puoli tuntia. Olli sai kunnolla purkaa energioita, mutta eipä se sitten auttanutkaan. Ollilla oli jumeja ainakin takajalkojen lihaksissa, joten kun Olli satuloitiin ja Olga nousi selkään, Olli lähti samantien laukkaan ja pukitti mennessään. Ei siinä menossa olisi voinut selässä pysyä, joten Olga tipahti maneesin hiekkaan. Onneksi ei sattunut, joten Olga nousi Judin selkään ja minä juoksutin Ollia vielä hetken. Sen jälkeen Ollilta tutkittiin lihaksia ja selkäkin oli takajalkojen lisäksi jumissa. Hierojalle soitettiin vielä vissiin samana päivänä ja hieroja-aika tuli lauantaille klo 15.


Eli Ollilla ei sitten sen enempää mitään tehty, Olga vielä vähän ratsasteli Judilla. Sen jälkeen Judilta riisuttiin satula ja senkin selkää kokeiltiin. Judin selkä oli taipuisa ja hyvä. Molemmat ponit lastattiin traileriin ja varusteet varustekoppiin trailerin etuosaan. Matka alkoi takaisin kotia kohti! Pahoitteluni huonolaatuisista kuvia. Mukana maneesilla oli myös Noora omalla ponillaan Atmarilla sekä maneesin viereiseltä tallilta myös yksi muu heppa :--)


2 kommenttia :

  1. onko se maneesi ihan lähellä, vai "kaukana"?

    VastaaPoista
  2. Sat musta lukijan! :) Kiva lukea blogia missä esiintyy myös tuttuja ihmisiä ja on muutenkin tosi pirtsakkaan olonen tää blogi :D http://venlajakippo.blogspot.fi/ käyhän katsomassa myös minun blogi jos viitsit :))

    VastaaPoista