lauantai 25. toukokuuta 2013

Esteratsastusta

Laitan nyt tähän postaukseen kaikki kuvat, jotka pienensin ratsastuksesta. Pahoittelen kun niitä on aika monta, mutta en halua tehdä toista erillistä postausta kuvista. Judi oli siis eilen estehyppelyn merkeissä, kun Noora ratsasti Judilla ja minä olin seuraamassa sekä kuvaamassa. Nyt tällä hetkellä teemme niin, että Judilla saa hypätä vain minun valvonnassani, joten seuraava hyppykerta häämöttää parin viikon kuluttua. Poni oli hypyissä tosi hyvä ja laukat nousi hyvin. Kaikin puolin onnistunut ratsastus. Hypättiin noin 20 minuuttia ja 30 minuuttia mentiin muuta ratsastusta, joten yhteensä ratsastus kesti vajaan tunnin.

Judi rakastaa hyppäämistä ja korvat töttöröllä ylitettiin ensin muutamia kertoja ristikkoa, sen jälkeen 60cm estettä. Sitten korotettiin 70cm ja mentiin sitä pystynä. Lopuksi vielä okserina 70cm ja 80cm. Yhtään kieltoa ei tullut ja poni hyppäsi epäröimättä. :-)

Pienet pystyt kuvat pystyy klikkaamaan isommiksi: tällöin lyhempi sivu on 430px.








Taustalla alatalli ja kentän portti.

Laukalla kohti ristikkoa.

Ristikko. Korkeus n. 50cm.


Korva on hassu :-D


60cm okseria ylitetään.


Brummbrumm.


60cm

Hieno :-)


60cm okseri.


70cm pysty.

80cm okseri :-)

Tuli aika juureen.

Viimeinen hyppy oli tosi hyvä! :-)

4 kommenttia :

  1. kivoja kuvia :') hyppäsin tänään kepparilla ja ilman 72cm! Jee, hyvä minä ;') huomenna olis tarkotus päästä 74cm..;o :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh meni toi vastaus Nooralle väärää kohtaa mut olkoon. Oho, hyvä Martta :) Ja kiitos :3

      Poista
  2. Joo tuli tosi hyviä :) Ainii unohtu laittaa postauksee et ESTE EI TIPPUNU ku kerran. Muistaksä mikä korkeus se oli? Olikse 70cm pysty ku ei osunu askeleet? ((:

    VastaaPoista