sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Vauhdikas viikonloppu

Judilla oli viikonloppuna ohjelmassa kaikenlaista. Viikonloppu sisältää nyt siis vain päivät lauantai ja sunnuntai, koska perjantaista kerroinkin jo perjantaina. Lauantaina Judilla oli ohjelmassa ponikerhoilua, ja kahdeksan innokasta pientä heppatyttöä kerääntyi tallille kello yhdeltätoista aamulla. Äitini ja minä olimme mukana myös sekä yllätys "kerholainen" - eli minun pieni valkoinen punasilmäinen kääpiökanini. Risteytyskani Fiona pääsi siis mukaan viihdyttämään niin kerholaisia kuin myös minua ja äitiänikin. Fiona oli todella kiltisti ja tykkäsi selvästi pomppia kentän laidalla lasten ratsastaessa Judilla.

Ponikerhoilua 3.3.2012

Tässä pieni katkelma ponikerhon alusta Judin näkökulmasta:

"Hörr! Moikka vaan kaikille lukijoille. Lauantaina olikin aika vilske, kun olin tarhassa ihan rauhassa vaan, niin yhtäkkiä koko piha oli täynnä ihmisiä ja autoja! No, autoista päästiin eroon aika pian mutta iso läjä noita polvenkorkuisia lapsosia jäi! Eipä se minua haitannut, ei ollenkaan. Karoliina tuli pihaton ovesta pihattoon ja kuulin, kuinka hänen äitinsä sanoi, ettei Karoliina saanut ottaa minua kiinni. Minullehan se ei sitten sopinut alkuunkaan, vaan Karoliinan hakiessa tarhan aivan viimeisimmästä päästä Sally-ponia, eli mun tän hetkistä bestistä, juosta kipitin perään!
              Ei Karoliinalle sitten jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin napata meidät molemmat, Sallyn ja minut, mukaansa talliin. Kävelimme oikein portrina poneina talliin ja saimme loimet päältämme pois. Lapset harjasivat meidät huolella ja laittoivat meille satulat ja suitset päälle. Minä sain myös söpöt pinkihköt suojat etujalkoihini ja beiget takajalkoihin. Ratsastajatkin hyppäsivät selkään jo tallissa ja matka jäisen pihan yli lumiselle kentälle alkoi!"

Kristiina, Judi sekä Tytti

Noora ja Sally ravaa

Eli kentälle päästyämme Judi ja Sally saivat ratsastajineen (Noora Sallylla ja Olga Judilla) kävellä uraa pitkin alkukäyntejä. Alkukäyntien jälkeen kumpikin sai ravailla mielensä mukaan, ja ottipa Noora hieman laukkaakin Sallyn kanssa. Ratsastajat vaihdettiin ja muistini mukaan selkään kiipesivät Katriin Sallylle sekä Tytti Judille. Kaikki saivat kävellä ja ravata suurinpiirtein saman ajan, jonka jälkeen oli ratsastajien vaihto. Tilsoja tuli toisesta päästä kenttää, kun aurinko oli sulattanut lunta, mutta onneksi kaviokoukut olivat mukana. Kolmannessa ratsastajanvaihdossa selkään pääsivät Kristiina Sallyn selkään ja Veera Judin selkään. Heidän jälkeensä Kristiina talutti pikkusiskoaan Kaisaa Judin kanssa ja Hanna sai kokeilla mihin Sally taipuu. No ei, lähinnä harjoitteli Sallyn kanssa sitä, että kentän portista ei tarvitse poistua joka kierroksella, vaikkei porttia olekaan saatu kiinni. :--)

Olga ja Judi sekä Noora ja Sally

Kristiina ja Sally sekä Veera ja Judi

Ratsastusten jälkeen oli ohjelmassa yhteispotretin kuvaaminen ja ponien varusteiden ottaminen pois. Varusteet vietiin paikoilleen varustehuoneeseen, kuolaimet pestiin ja kaikki laitettiin niin kuin ne oli tallille tullessakin. Ponikerholaiset harjasivat vielä huolella molemmat ponit ja Judi loimitettiin. Fionaa vielä jotkut silittelivät, ennen kuin heidän kyytinsä tulivat hakemaan. Minä tein vielä Judille iltaruoat valmiiksi ja juttelin hetken Kati-Marian kanssa. Äiti ja minä lähdimme tallilta joskus varttia yli 13. Kivaa oli!


Koko porukka lukuunottamatta minä :--)

P.s. Sunnuntaipäivän postaus tulee erillisenä, koska tästä tulikin näin pitkä :--)

1 kommentti :