lauantai 10. maaliskuuta 2012

Muutto uuteen talliin

Judi muutti siis perjantaina illalla maneesireissun jälkeen uuteen talliin. Tarha ei ollut vielä kunnossa, mutta se ei haitannut. Judi meni uuden tallinsa karsinaan yöksi ja kävin tänään eli lauantaina 10.3.2012 taluttelemassa sitä keskustassa. Judi kulki nahkariimu päässä ja riimunnaru löysällä vieressäni vaikka ohi suhahteli vaikka minkälaista autoa. On se vaan hieno eläin :--) Tosi monet ihmetteli kyllä näkyä, ei varmaan ole kovin tavanomaista, että kaupungin keskustassa kulkee tyttö ja poni, kuin koira ja taluttaja konsanaan. Saavatpahan tottua tähän näkyyn ;--) Judi varsinkin vielä erityisen hauskan näköinen klipatun karvansa kanssa - sydän peffassa!




Pitkän kävelylenkin jälkeen Judi pääsi taas karsinaan, jossa se odotteli kaverin (Olli-shettis) muuttoa iltaan asti. Kaverin tullessa Judi oli intoa täynnä. Sitä ennen leikkelin siltä nisäkarvoja ja partakarvoja siistimmiksi, jotta se näyttäisi fiksulta huomenna kisoissa. Laitoin myös Janikan kanssa varusteita jo valmiiksi, että aamulla on mahdollisimman helppoa lähteä liikkeelle. Tarkoitus olisi lähteä jo kahdeksan jälkeen liikenteeseen, jotta ehditään kisapaikalle noin kello yhdeksäksi ja Henna ehtii hyvin verkata ponin.




Judi saa aamulla ekstrakaurat ja öljyt, jotta sillä on virtaa liikkua. Tänään oli sen takia aika rauhallinen päivä, että sunnuntaina jaksaa sitten paahtaa. Kävelylenkki oli aika pitkä, mutta tosiaan vaan kävelyä ja se korvasi tänään tarhailun, koska tarha ei ollut vielä valmis. Huomenna sitten pääseen kisojen jälkeen tarhaan :--) Mutta siis, kurkkikaapa kuvista uutta paikkaa ja Judin hassuja ilmeitä, eipä mulla muuta. NIIN, ja toivottakaa onnea kisoihin !! :---)

5 kommenttia :

  1. Kivan näkönen talli:) Tee sellanen hieno tallipostaus jossa esittelet ihan kunnolla kuvien kera ton tallin!!:D Onko siel monta karsinaa?::)

    VastaaPoista
  2. Oivoi, ihana talli (: Ja vielä ihanempi Judi!

    Roosa/www.vvvito.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Oi Jessus, Noitte konien karva määrää!!

    VastaaPoista