keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kengitys!

Judilla oli tänään illalla kengittäjä piiitkästä aikaa... Edellisestä kerrasta on jo reilut 2 kuukautta, joten oli todellakin aika saada uudet monot alle + erityisesti oli tärkeää että kaviot vuoltiin - olivat ihan liian pitkät. Kesällä kavio kasvaa paljon nopeammin mitä talvella, ainakin Judilla. Kengät myös kuluvat paljon, koska Judi joutuu kävelemään paljon asfaltilla (keskustassa asumisen johdosta), joka toki kuluttaa kenkiä.

Aika jees ero... Ois tosiaan saanu tulla jo aiemmin, kuten totesin.


Nukuksis... *krooh*

Judi rauhoitettiin joka kertaisen tapamme mukaan minun toimestani puoli tuntia ennen kengittäjän tuloa Domosedan Vet -rauhoitusgeelillä. Rauhotusaine ei kuitenkaan vaikuttanut ihan puolessa tunnissa, joten hetkisen siinä kengittäjän kanssa rupateltiin ennen kuin kengitys aloitettiin. Tällä kertaa rauhoitus oli ihan nappisuoritus, sillä joskus Judi temppuilee enemmänkin (= on hereillä) kengityksen alkuvaiheilla ja taas kuitenkin lopussa melkein nojaa vain ristikiinnityksiin. Nyt Judi pysyi hyvin kuitenkin jaloillaan jne, mutta kuitenkin antoi hyvin kengittää. Hyvähyvä.



Otin muutaman kuvan ponista, kun siltä valui kuola... :--D (Löytyvät ylempää) Samalla otin myös kuvat etukavioista edestä uudessa ja vanhassa kengässä - herranjestas kun on eroa... Yritin saada kyllä kengittäjän jo aiemmin, mutta hänellä oli niin kiireitä ettei ehtinyt kuin vasta nyt. Judin kengityksen jälkeen käytiin vielä Noora-ponin luona, jossa kengittäjä vuoli Nooran kaviot. Nyt on siis sekä Nooralla että Judilla kavioasiat hetken hoidossa.

4 kommenttia :