keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Rallikruisailua

Hehee, tänäänpäs oli vauhdikas päivä. Janika ja minä mentiin tossa illalla tallille, otettiin Sally ja Judi pihatosta ja harjailtiin ne ensin. Sitten heitettiin niille valjaat niskaan ja kärryt perään, kumpaisellekin, ja kiivettiin kärryihin. Sallyn kärryt oli tosin niin matalat, maavaraa varmaan 5 senttiä, että eipä sinne paljoa tarvinnut kiivetä xP

Judi ja Henna viime maanantaina.

No, maastoreissu sai alkaa - kuutamovalaistuksella, kun ei muutakaan ollut tarjolla! Kello oli jo jotain puoli kahdeksan ainakin, ennenkun päästiin matkaan. No, lenkki itsessään sujui tosi hyvin. Ponit oli tosi reippaita ja menohaluja oli.. Kilpailuviettikin tais syttyä, kun sai ravailla vierekkäin ja aikamoista ponirallia vedettiinkin parissa kohtaa - voi sitä riemua: Judi heitti komean ilopukinkin riemuissaan. Janika ajoi Judia ja minä Sallya :) Kivaa oli, joskus uusiksi!

Kuvia  ei otettu, johtuen tuosta pilkkopimeästä ilmasta, mutta laitan tähän parisen kuvaa vielä maanantailta, kun Henna ratsasti Judia. Nääkin on tämmösiä tyhmiä pimeitä kuvia kentältä, mutta ei se mitään.. Lenkin jälkeen molemmat ponit sai muuten loimet niskaan, ja tehtiin iltatalli kans alta pois, eli hevosille rehut ja heinät sekä vettä pihattoon. Kun kaikki oli tehty, lattiat harjattu ja tavarat paikoillaan, lähdettiin kotia kohti!

Muhku?

~ Karoliina

P.S. Ou jeah, "jo" kuusitoista lukijaa, aattelin että arvonta vois olla paikallaan jossain vaiheessa, kun noita lukijoita tulis vielä muutamia. Hehee, kannattaa liittyä lukijaks siis ;)

Koulusatulan testausta ja ihana maastolenkki!

Kokeiltiin maanantaina 27. helmikuuta, eli pari päivää sitten, miten Hennan vuokraponin koulusatula sopisi Judille. Tarkoituksena painella koulukisoihin sitten kyseisellä satulalla! Aika hyvin se natsasi, jonkin verran liukui eteen laukkojen jälkeen yms, mutta Judi ei protestoinut lainkaan ja liikkui hyvin.

Satulassahan ei ole häntäremmiä, kun on Stübbenin koulusatula, eikä sitä varsinaisesti ole tehty shetlanninponille, jolla ei ole säkää ollenkaan.. Noh, sopivat koulukisat kun löydetään, niin takuulla mennään :---) Tähtäimessä siis raviluokka, kun nuo laukat ei vielä niin buenot ole. Alla vielä kuva Hennasta ja Judista maanantailta, kuva on huonolaatuinen ja pimeä, kun oltiin illalla klo 20 aikoihin.


Eilen, eli tiistaina 28.2.2012, olimme maastoilemassa kokoonpanolla, johon kuului minä, Jenni ja Sally-poni kärryjen kera, sekä Hanna ja Judi ratsain. Vaikka olikin jo aika hämärää, ja vastaan tuli traktoria ja autoa, niin ponit käyttäytyivät todella mallikkaasti ja lenkki sujui hienosti! Uusi maastoreissu toteutetaan takuulla pian. Maastolenkin lisäksi hoidimme myös iltatallin, eli ruoat rakkaille lapsosille :D

perjantai 24. helmikuuta 2012

Rakkaus pieneen pippuriseen poniin

Joskus sitä vain pysähtyy miettimään, miten paljon välittää jostain niin temperamenttisesta, omapäisestä ja silti niin rakastettavasta otuksesta kuin mitä Judi on. On sanoinkuvailemattoman hankalaa kuvailla, mitä kaikkea olemme kokeneet yhdessä - ja miten paljon muistoja on jäänyt. Muistot ovat olleet hyviä ja huonoja, kaikenlaisia, mutta ne rikastuttavat elämää.

Judi on vuosien saatossa oppinut todella paljon uusia asioita ja opettanut siinä ohella minua, kuin myös minä ponia. Judin koulutuksessa ratsun uralla ovat olleet mukana äärimmäisen tärkeinä henkilöinä Hanna ja Henna, jotka ovat käyttäneet omaa aikaansa tullen ratsastamaan tätä pikkuhurjaa, joka välillä muistuttelee kurittomuudestaan pikkupukeilla - ja joskus hieman isommillakin pukeilla!

Tähän minipostaukseen lisään vielä vuoden 2010 syyskuussa tekemäni videon Judista, nauttikaa.

torstai 23. helmikuuta 2012

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

... miinus vaaralliset tilanteet :D Hehe, huijasinpas teitä! Vauhtia tosin oli korvaamaan vaaralliset tilanteetkin, joten ehkä saan anteeksi pienen juksaukseni! Judi oli tosiaan hirmuisen energisella tuulella, tällaisia päiviä ei usein ole... Oltiin Hennan kanssa kyllä aika iloisia asiasta, kun poni jaksoi ensin noin kymmenen minuutin hankitreenin auraamattomalla kentällä ja sen jälkeen vielä reilun kestoisen treenin pelkällä tiepätkällä - edes takas! :D Ponilla riitti virtaa kävellä vielä hyvällä, reilun mittaisella askeleella kotia kotia jopa omalla moottorilla!! Vou.


Nämä kuvat otettiin siis maanantaina 20.2.2012, jolloin oli oikein ihana ja raikas ilma sekä aurinko paistoi koko ajan! Judi oli koko ajan tosi iloisen oloinen, eikä näyttänyt paljoakaan sitä tuttua hapanta naamaansa, mitä me joudumme tuijottelemaan aika usein.. Oli aika piristävä yllätys! :D Henna ratsasti Judilla paljon laukkaa, jotta se kehittyisi. Laukka on vielä todella raakaa, esimerkiksi käännökset laukassa on Judille aika mahdottomia. Ponilla ei ole paljoakaan niitä lihaksia, eikä tasapainoa, jotta laukka ympyrällä olisi sujuvaa. Sitä pitää treenailla, kunhan päästäisiin olosuhteisiin, missä se olisi mahdollista.. Maastossa tai meidän minikentällä se nyt ei oikein suju. Maneesi ois aika kova juttu.

Löytyi sieltä hieman malttia mennä kaahottamattakin.

Kerronpas tässä samassa postauksessa nyt sitten myös tiistaipäivästä, 21.2.2012, jolloin Judilla olikin vaikka minkälaista äksöniä. No, ei nyt oikeastaan ihan hirveästi, mutta kuitenkin :--D Puoli kolmelta oli eläinlääkäriaika, ja Judi sai rokotteen. Tällä kertaa ponille annettiin vain influenssarokote, sillä tetanus eli jäykkäkouristus oli vielä voimassa. Tetanus (ja siis vissiin yhdisterokotus) pitäisi sitten antaa vuoden kuluttua, jotta rokotukset pysyy voimassa. Unohdin sitten tapani mukaan rokotustodistuksen kotiin, joten kun haen joku päivä eläinlääkärin vastaanotolta matolääkkeet, pitää muistaa ottaa todistus mukaan, niin saa sen tarran siihen ^^ Judi oli rokotuksen ajan todella kiltisti! Vähän säpsähti piikkiä, siinä kaikki. Siivoilin ennen eläinlääkärin tuloa Judia varten karsinan ja laitoin sinne lämmintä vettä sekä heinää, ja Judi pääsi (tai joutui, miten sen nyt ottaa) karsinaan muutamaksi tunniksi...

Reipas laukka oli tänään Judille se must juttu!

Poni oli karsinassa kello kolmesta päivällä noin puoli kuuteen asti illalla, kunnes kaverini Roosa ja minä tulimme tallille uudemman kerran. Karsinaan laitoin Judin vain siksi, jotta sen ulkoloimi ehti tässä ajassa kuivua vesihuoneessa, jossa on lämpötila plussan puolella. Loimi ja kaulakappale olivatkin lähes kuivat, kun niitä uudestaan Judille laitoin! Ponilla oli tallissa seuranaan radiokin, kun sen kaverit olivat seinän takana pihatossa / tarhassa, niin ei sitten tuntunut niin kovin yksinäiseltä mutustaa päiväheiniä.

Pitäsköhän mennä monté-kisoihin?!

 
Judin rokotteesta huolimatta mehän emme liikutusta jätä väliin! Judi sai niskaansa ajokamppeet ja peräänsä kärryt ja matka maastolenkille alkoi. Oli muuten ihan hirveästi virtaa - jälleen! Mukaan otettu raippa oli aivan turhaan mukana, sillä ponilla oli käytössä oma moottori ja se oli todella kuuliainen. Ajettiin leppoisasti käyntiä sekä hölkkäravia, eikä ponille tullut hiki eikä se hengästynyt - kuten eläinlääkäri käskikin :) "Ei hikoamista tai kunnolla hengästymistä" Judi oli oikea superponi ja lenkin jälkeen se pääsi pihattoon takaisin kamujen luo. Tällainen tiistaipäivä Judilla :)


Hankijumppailua auraamattomalla kentällä ennen tielle menoa :)

Ps. Paikkasin tänään yhden Judin loimista, siniruudullisen fullneck fleeceloimen, johon Huiske (ja Trombi) olivat luultavasti yhteistuumin purreet komean palkeenkielen selkään SEKÄ ihan hirmuisen kokoisen kolon lautasten päälle.. Että mua ketutti, just uusi loimi ja silleen. No, ompelukonekin meni rikki, jouduin ompelemaan loimen pakki päällä, kun ompelukone ei halunnut ommella etuperin. Selvisin kuitenkin! Nyt Judilla on odottamassa jo kaksi puhdasta loimea, Rain Busterin sadeloimi pestynä ja viikattuna - sekä tuo fleece pestynä, ommeltuna ja viikattuna. Kyllä nyt kelpaa. Huomenna tosin olisi tarkoitus pestä ja korjata taas yksi loimi..  Ja olishan noita satulahuopiakin aika läjä pestävänä. Hih, no ahkeruutta peliin :D

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kuvapostaus tammikuun 8. päivältä! :)

Damdidamdamm... Tänään siis vain pelkkiä kuvia, jotka on otettu 8.1.2012,
eli lähes kuukausi sitten. Tähän postauksen alkuun on kuitenkin pakko mainita
hauska juttu, nimittäin se, että Hannan ollessa tänään ratsastamassa Judilla,
Hanna oli  tipahtanut maastossa, kun Judi oli tehnyt äkkipysähdyksen laukasta! :D
Hassu poni :) <3


Henna ja Judi kävelemässä pellolla (:

Ravailua, kyllä ne kintut sieltä nousee.

Suloista ja herkkää.

Lumi pöllyää ponin jaloissa...

Hennalla viisi numeroa liian isot saappaat!

Jalka ei oikeasti taitu noin, vaan liian ison saappaat kantapää on alhaalla.

Kouluponi nimeltä Judith!

Laukkaspurttia pellolla :)

Taidekuva vielä tähän postauksen loppuun, enjoy <3 !

maanantai 6. helmikuuta 2012

Heippa hei!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 "vähän" jälkikäteen :D

Pahoittelen pitkää postaustaukoa näin ensi alkuun, ja myös sitä, että en aio kirjoittaa lupaamistani päivistä, kun en enää edes väkisin yrittämällä muista mitä meinasin joulukuun lopussa kertoa :D

Palataan siis näihin päiviin! Judi on nyt viettänyt kevyempää aikaa, kun pakkaslukemat ovat olleet niin kovia, ettei ole raaskinut liikuttaa. Itsekin olen ollut "hieman" rampa, kun Judin tallikaveri Trombi potkaisi hokkikengällä minua reiteen.

Tapahtuneesta on jo yli kaksi viikkoa, mutta silti jalka ei vielä edes taitu. Rappuset yms. on aika haasteellisia, normikävely sentään sujuu jo..

Kaverini Janika oli kiltisti auttamassa minua
(kiitos<3) juoksuttamaan Judin 29.1.2012, sillä itse en oikein helposti pysty sitä nyt tekemään, ainakaan ilman että jalkaan sattuisi. Janika juoksutti Judin ensin normaalisti käynnin, ravin ja laukan ja lämmitteli ponin huolella. Sen jälkeen otettiin pienempää hyppyä (yksi ämpäri, n. reilu 40cm) ja sen jälkeen kahta ämpäriä (n. 80cm), ja ponipas innostui oikein kunnolla! Pukkia lensi ja yrittipä se höntti pystyynkin loikkia innostuksissaan :)


Tällaista kuvamateriaalia sain niistä Judin "hurjista" loikista!


Judithilla oli viimeksi liikuntaa ja äksöniä viime lauantaina 4.2.2012, kun ponikerho kokoontui hirmupakkasissa. Judi pääsi talutusratsuksi kentälle ja sai hyvän harjauksen! Ponikerholaiset siivosivat myös reippaina tallin. Ponit (Sally ja Judi) ovat olleet pakkassäillä yöt sisällä samassa karsinassa ja hevoset Huiske ja Trombi omissa karsinoissaan, koska karsinoita on pihaton lisäksi vain 3. Tallissa on myös lämpöpuhallin ja varaaja saatu toimimaan, joten lämmintä, jopa kuumaa vettä on saatavilla :) Kuvia ei otettu ^^ (Anteeksi tämä epäloogisuus tässä järjestyksessä. Tekstipätkät eivät ole siis kronologisesti, mutten jaksa niitä nyt alkaa niin sumplimaan :D)


Seuraavissa kuvissa esiintyvät Hanna ja Judi
14.1.2012, kun oli oikein mukava ja ihana ilma, aurinko paistoi ja pakkasetkaan eivät olleet tosiaankaan pahat! Olin mukana kuvailemassa ja testattiinpahan me uudet pinkit fleecepintelitkin ;) Judith oli oikein kivalla päällä, käyttäytyi hirmunätisti koko ajan ja vaikutti siltä että tammankin mielestä reipas maastolenkki lumihangessa metsän siimeksessä tekee hyvää mielellä ja ruumiille. Judi oli todella vastaanottavainen avuille ja kulki hyvin.


Pst. Jos joku osaa auttaa, miten kuvia saa vierekkäin useamman ja "tasavälein", niin auttakaa mua kiitos <3

Hanna ja Judi söpöilemässä 14.1.2012 :)


Laukkailua lumisella metsätiellä
Posetusta ja uudet fleecepintelit!



Sally ja Judi tarhailemassa




Eli tähän postaukseen laitoin kuvasatoa ajalta jolloin en ehtinyt postailemaan.. Aika suloinen ja etevä tapaus tämä Judi, eikö vain? ;) Tässä ei kuitenkaan ole kaikkia kuvia, saati edes kaikista päivistä jolloin kamera on tallilla heilunut, joten tulossa on varmaankin ihan kunnollinen kuvapostauskin :) Tarkoituksena myös ehtiä tekemään videokooste, sillä klippejä on otettu treeneistä ja muusta :) Nauttikaa!